sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Miten niin valmiiksi käytettyjä unelmia?

Ajattelin aloittaa tämän orastavan bloggaamisen avaamalla blogin nimeä, ja sitä mitä blogi pitää sisällään. Halusin nimeen sisältyvän sanan unelma, koska todennäköisesti teksteistä tulee löytymään parantumatonta haaveilua, joka lienee on tällaisen ikiromantikon tärkein ominaisuus. Koen olevani aivan tavallinen parikymppinen nainen, jolla on aivan tavalliset unelmat ja tavallinen elämä. Luultavasti moni muu omaa täysin samat tylsän harmaat haaveet, joten nämä jonkun jo valmiiksi toteuttamat unelmat isosta omakotitalosta ja pihasta viittaavat sanaan valmiiksi käytetyt. 

Takuuvarma aihe tulee olemaan sisustus, josta tuskin saan koskaan tarpeekseni. Olen ainakin suunitelmien tasolla innokas entisöijä ja värkkäilijä, joten yritän saada mukaan välillä diy -projektejani. Sisustuksessa makuni sijoittuu hyvin pitkälti luonnonläheisen ja vintagen välimaastoon; eipä ole taljojen ja puupintojen voittanutta.. Blogissa tulee varmasti näkymään välillä myös koirani, kaksi ikitermiittiä Ronja (saksanpaimenkoira narttu) ja Riemu (sekarotuinen uros). Olen kiinnostunut myös luonnon- ja eläintensuojelusta, ja tulen varmasti käsittelemään asiaa muunmuassa suosimani luomukosmetiikan kantilta.


Sisältöä en kuitenkaan voi rajata - ainakaan vielä - tiettyyn aihepiiriin tai sen ulkopuolelle. Odotettavissa on näin ollen mietteitä ja kuvia milloin mistäkin, mikä nyt sattuu sillä hetkellä olemaan tärkeää tai ainakin jollain tasolla ajankohtaista. Mitään kaikkein henkilökohtaisimpia salaisuuksia täältä ei tule löytymään, jotta jäisi yksityisyydestä jäljelle edes ne rippeet. Lopetan tämän minimaalisen alustuksen tähän, niin jää ehkä jotain kerrottavaa myöhemmillekkin kerroille.



6 kommenttia:

  1. Hienoja koiria sinulla siellä. Jään innolla odottamaan kirjoituksiasi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset noiden koiruuksien puolesta, ja samat sanat! =)

      Poista
  2. Rehelliseltä kuulostaa :)
    Tosiaan joskus tulee kerrottua itsellä ainakin hieman liikaakin, eli jäljelle tosiaan jää vain ne rippeet :D
    IHanaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No saa nähdä, mihin suuntaan se mullakin lähtee kun vauhtiin pääsee :D Oikein ihanaa viikkoa myös sinne!

      Poista
  3. Olet todella kaunis, elämänilo säteilee sinusta!
    Keep that!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli kommentti viittaa postauksen kuvaan, jopa minä tunnistan tuosta sarkasmin ;)

      Poista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!