perjantai 12. kesäkuuta 2015

Ei voi kauhalla ottaa, jos on lusikalla annettu

Tämäkin aamu käynnistyi terassilla siiliä katsellessa ja toivoessa, että olisinpa minäkin siili. Tai no, olisinpa juuri tuo siili. Se siili, joka jälleen yrittää sinnikkäästi kipittää aidan raoista meidän puolelle. Riemu kiristelee hampaitaan ja työntää hurjan purukalustonsa siilin nähtäväksi aina kun se tulee liian lähelle. Siinä se kuitenkin taas odottelee oikeaa hetkeä, jolloin se vipeltää varmana kohti määränpäätä. Samaan aikaan minä suojaudun elämältä kypärä päässä ja nyrpein ilmein, sillä en toiveista huolimatta ole siili yhtään sen enempää kuin eilenkään. 

Päivä alkoi kyllä ihan mukavasti, kunnes hiukset töröttäen heräsin siihen todellisuuteen, jossa hammasröntgen alkoi 10:20 - tässä vaiheessa kello oli tietysti peruuttamattomasti jo 10:30. Hankin unohdetun ajan suuren tahdon taistelun ja vitkuttelun seurauksena, samalla kun kuukaudet juoksivat eteenpäin ja käytin aikani lähillä kuumeisesti mietiskellen juurihoidon todennäköisyyttä. Vai repiiköhän ne sittenkin vaan sen hampaan pois. No, aikoivat repiä pois jokaisen viisaudenhampaan, mikä tarkoittaa neljää hammasta ja pilliruokintaa, hyrr.. 

Tässä sitä taas istutaan ja mietitään, miten ihminen voikaan olla näin saamaton. Koska kyseessä ei ole yksittäistapaus, mainittakoon että tuota siiliä katsellessa poltin tupakkaa. Keittiön pöydällä odottelee kuntosalin kuukausimaksu, enkä ole nenääni siellä näyttänyt kyseisen kuukauden aikana kertaakaan. 30 euroa on ihan hyvä summa maksaa siitä, että istuu kotona ja aikoo tehdä, muttei kuitenkaan ikinä saa aikaseksi. Joka päivä pieni pääni listaa asioita, joita pitäisi tehdä. Asioiden hoitaminen vaatii kuitenkin aina sen vuoren kokoisen NYT -puuskan, joka taas kestää ohikiitävän hetken - eikä tule ihan heti uudelleen. Eniten tämä pitää paikkansa kaikissa elämäntaparemonteissa, joissa ensiksi pyhästi luvataan ja seuraavassa vaiheessa vähemmän pyhästi epäonnistutaan. 



Nyt on hyvä hetki huomata, miltä näyttää - noh, kuulostaa - saamattomuus. Siispä tämän aamuisen tuskastumisen ja tämän avautumisen pohjalta lupaan taas ryhdistäytyä ja pysyä ryhdistäytyneenä niin kauan, kun sitä kestää. Aion laittaa koneen pois, vetää peiton korville ja kerätä voimia tähän tulevaan koitokseen. Ja sitten aloitan. Kohtaloa uhmaten aion raahata kitisevän ja vastustelevan minäni salille ja tulla kotiin kyykkimään kakkakikkareet takapihalta. Ensi kerralla ei sitten tarvi kummipojan ihmetellä, kuka meillä kakkaa pihalle. Kaiken tämän jälkeen teen terveellistä ruokaa ja ylistän omaa toimeliaisuuttani. Ehkä voisin vihdoin hakea kaupasta niitä imurinpusseja ja lopettaa tämän päivän siivouksella. Siis ehkä. Tätä pitää ainakin harkita!


10 kommenttia:

  1. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty :) ihan kaikessa.
    Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, aivan totta tämäkin puoli :D Pitäisipä tällä menolla tulla siis oikein hienosti pohjustettuja ratkaisuja, kun niitä on sen verran pyöritelty ennen toteutusta :D

      Poista
  2. Ai että kuulostaa hyvältä... :D

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihan tutulle, nytkin mm. meillä on järkyttävä pyykkivuori. Huomenna pyörii kone koko viikon edestä, ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa, että on muitakin ei niin järjestelmällisen aikaansaavia :D Toivottavasti pyykkivuori alkaa pikkuhiljaa pienentyä!

      Poista
  4. Aivan ihanasti kirjoitettu! Tuli niin hymy huulille <3 Saamattomuutta myös täällä ilmassa tasaisin väliajoin! Kyllä se siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kannattaa avautua, kun jossain KUITENKIN on se toinen samanhenkinen - helpottaa heti omaa syyllisyyttä ;)

      Poista
  5. Ohhoh, ai meitäkö on muitakin? Saamattomia. Tietohan lohduttaa, vaikkei se omaa saamattomuutta poistakaan. Tai kenenkään muunkaan. Itse syyllistyn vielä saamattomuuden lisäksi suuruuden hulluuteen ja vaadin aina vaan lisää ja lisää, jolloin mitä todennäköisemmin epäonnistun viimeistään. Vaadinko siis itseltäni liikoja vai todistaako tämä vain sitä, että olen vielä laiskempi ja saamattomampi kuin ymmärränkään? Enkä nyt välttämättä puhu sen isommista asioista kuin normaaleista askareista... Huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin helpottaa, ja ehkä siinä sivussa jopa tekee saamattomuudesta taas ripauksen hyväksyttävämpää - tai no, ainakin inhimillisempää :D Tuo suuruuden hullun ja saamattomuuden kombinaatio kuulostaa kyllä pelottavalta, itsekin syylistyn tähän joskus, mutta nimenomaan vain niissä isoissa asioissa, joilla nimenomaan olisi merkitystä. Mutta puolensa kullakin, varmasti näistäkin piirteistä jotain hyötyä on. Kai. Ehkä joskus :D

      Poista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!