lauantai 23. elokuuta 2014

Itsekriitikolle ei näköjään mikään ole pysyvää

© Joonas Rinta-Kanto

Olen jo pidemmän aikaa katsonut turhautuneena blogini ulkoasua, ei, ei ja vielä kerran ei. En ole vielä onnistunut toteuttamaan sitä haluamallani tavalla, ja taas uutta banneria väkertäessäni aloin miettimään tuota hurjaa itsekriittisyyttä omaa itseään ja oikeastaan kaikkea tekemäänsä kohtaan. Minä nostan käpäläni nöyrästi pystyyn, jos kysytään kuka tätä harrastaa. Ulkonäkö, pukeutuminen, harrastukset, tämä blogi. Koskaan ei voi olla täysin tyytyväinen, aina on jotain jonka olis voinu hoitaa paremmin.

Miksi, oi miksi sitä ei vaan osaa antaa itselleen armoa? Tämä tuntuu olevan ihan meidän naispuoleisten tyyppivika, että osataan kyllä kritisoida itseään ja tarvittaessa kaikkea, mihin ryhtyy. Toisaalta on tästä välillä hyötyäkin, kun saa aikaseksi jotain. Tosin senkin ois voinu tehdä paljon paremmin. Tämän illan lopputulos oli vähän armollisempi minä, sekä kuvallinen banneri (Ronjan kuvan on ottanut Sara). Joten oikein ihanaa viikonloppua kaikille, muistakaa pysyä skeptisinä! ;)


19 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen :) Mutta se sun aiempi banneri oli tosi mieleenpainuva - sellainen ihanan herttainen. Vaikka ei tuossakaan mitään vikaa ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis oikein hieno on nykyinenkin - tuo hyvin esille tärkeät asiat :)

      Poista
    2. No hyvä etten ole ainoa! :D Itselläni alkoi se edellinen ainoastaan ärsyttämään, se kun näytti omaan silmään vain pieneltä tuherrukselta keskellä ei mitään. Mutta toisaalta sitten oli vähän omaperäisempi kuin tämä, mutta vaihtelu toivottavasti virkistää =)

      Ja yksi asia mikä on muuten tosi paljon vaikuttanut, on nuo bannerit mitä on tehnyt muille. Sitä katselee sitä omaakin aivan massatuotteena, jos tekee useamman vähänkään samankaltaisen jollekin muulle.

      Poista
  2. Tutulta kuulostaa, mutta onneksi siihen on yksi helpotus: ikä. Vuodet tuovat kyllä sitä armollisuutta itseä kohtaan en kun myöntää, että täydellisyys on tylsää ja epätäydellisenä on paljon hauskempaa;)
    Uusi banneri on kiva - ja muistuttaa siitä, että omankin blogin banneri kaipaisi uudistumista. No, ehkä joskus;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä auta sitten kun odottaa, että aika helpottaa tätä turhautumisen ja täydellisyyden tavoittelun välimuotoa :)

      Heh, jospa mullakin ois joskus tilanne se, että tarvis herätä "muistamaan", että kappas kun tämä edellinen on ollut tässä jo niiin kauan ;D

      Poista
  3. Niin tuttua. Toisaalta pikkuhiljaa olen huomannut olevan itselle vähän armollisempi.
    Kiva uusi banneri! Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, vielä on siis toivoa! Kiitokset, ja rauhallista sunnuntaita Varvikkoonkin ♥

      Poista
  4. Heij, täälläkin tykättiin hitokseen edeltävästä bannerista :) Toki tykkään tästäkin, edeltävä oli vaan niin kivasti erilainen! Mutta kuten sanottu - vaihtelu virkistää :) Nimimerkillä: ainaki kymmenen eri banneria läpikäynyt..hehee.

    No joo, ehkä se ikä on tuonu lisää armollisuutta itseään kohtaan. Huomaa, ettei tarvii olla niin justiinsa ja silti kaikilla on kivaa :) Vaikka tietty niitä A A A A R G G H H - kotauksia tulee väkisinkin välillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmh, tallessa ovat tosin edelleen se edeltävä sekä siitä jatkojalostettu variaatio. Saa nähdä, varmaan se kymmenen bannerin raja tulee paukkumaan täälläkin ;D Ja tosiaan oma asennoituminen varmaan edesauttaa asiaa, kun sitä vaan ymmärtäisi olla vaatimatta liikoja!

      Poista
  5. Mulla lopahti itsekriittisyys tai pikemminkin liiallinen semmonen pari vuotta sitten. Olin vuosia ja taas vuosia ajanu ittiäni täydellisyyden tavottelulla siihen pisteeseen, että kaikki mitä tein, oli muita varten. Opinnnot, työ jne koska niin pitää tehä ja niin kuuluu olla. Unohdin itseni ja sitten tuli pamaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että havahduit siihen, kenelle sitä elämää oikein elää. Eipä siitä osaa nauttiakkaan, jos se eletään muiden odotusten tai vaatimusten mukaan. Mutta hyvä jos ja kun asiat on toisin nyt :)

      Poista
    2. Pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Raakaa työtä opetella ajattelemaan itseään terveellä tavalla!

      Poista
    3. Niin varmasti on, mutta yrittäminen palkitaan!

      Poista
  6. Hieno uusi banneri, mutta hieno oli aikaisempikin. <3 Ymmärrän tuon täydellisyydentavoittelun vaikka se ei ihan blogini sivun siisteyden kanssa kohtaa. ) Mutta kotona pitää olla joka purkki ja taulu suorassa ja tällä hetkellä kun kuvaan aamukahvikuppeja, niin sielu ei lepää ennen kuin otos on huom.omasta mielestä täydellinen.

    Täällä on niin kaunista, eteerisen kaunista. Oikein sielu lepää kun tänne tulee.

    Aurinkoista sunnuntaita. <3

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! :) Ehkä sitä vaan vaatii itseltään liikoja, tai sit odotukset on liian suurissa mittakaavoissa, kun lopputulos ei kuitenkaan miellytä ;) Ja tarkka olen tuossa kuvaus asiassa itsekin, mutta vain omien otosteni kohdalla. Sieltä tulee kyllä aina niin mieltälämmittävää palautetta!

      Oikein mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

      Poista
  7. Samoja mietteitä täälläkin.... Oma blogi on nyt lähellä sellaista kuin haluan, muuuutta joku siitä vielä puuttuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, oikein kontekstin mukainen lopputarkennus ;)

      Poista
  8. Se vaatiikin ihan älyttömästi töitä, että opimme arvostamaan omaa panostamme tarpeeksi. Että olemme ylpeitä siitä, mitä saamme aikaiseksi. Minä ainakin olen todella kiitollinen ja iloinen blogini bannereista. :) Kiitos sinun taitojesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvin tiivistit tämän! Mukava kuulla että pidät, aina on ilo olla avuksi! =)

      Poista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!