maanantai 15. syyskuuta 2014

Talvi tulee - lyökäämme kanamunat päähän!

Varsinaisia asupostauksia tuskin tulette paljon täällä puolella näkemään, mutta nyt on aivan pakko tehdä kuvien kera kunniaa lämpimille neuleille ja villasukille! Ne on ehdottomasti yksi mukavimmista syksyn merkeistä. Muita syksyisiä asioita voit käydä vinkkaamassa tuonne arvontaan (käynnissä vielä kaksi viikkoa.)

Koska talvi pakkasineen on taas askeleen lähempänä, iskee ainakin allekirjoittaneelle kova vimma pelastaa sitä kesän (ja suoristusraudan) jäljiltä kärähtänyttä kuontaloa. Siispä nyt on korkea aika kerätä yhteen kaikki parhaimmat kauneusniksit, niin tukkaan kuin ihollekin. Ja kuten osa lukijoista varmaan muistaakin, välttelen kemikaalien syöttämistä hiuksiini. Ainoa käytössä oleva silikoonisekoitus onkin hiuslakka, ja sitäkään ei tule laitettua usein. Sen sijaan sohvalla on istuttu monet kerrat kanamunat päässä, mutta ennenkun naurahdat, puolustaudun: se todellakin toimii! No, ainakin tälle hiuslaadulle.

Täällä on noita ruoka-aineita testailtu hyvin varovaisesti aina sen jälkeen, kun löin oliiviöljy-hunaja -sekoituksen tukkaan ja annoin sen takertua yön yli. Tämä rasvamainen vaikutelma ei lähtenyt hiuksista ilman kunnon tappelua, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa useita ja vielä kerran useita shampoopesuja. En siis suosittele tätä sörsseliä ainakaan tällaisena yön yli -kampanjana. Mutta nyt te kaikki, joilla on toimiviksi testattuja niksejä tällä saralla, tuokaa ne ilmi! Tyhmänä tietysti testaan kaikki, ja kerron sitten kannattiko.



20 kommenttia:

  1. Mukavan näköinen neule! Syksyssä ja talvessa on ihan parasta villasukat ja kaikki villaneuleet ym. :)

    VastaaPoista
  2. Hahaa vähän nauratti mielikuva tuosta sörsselin kanss tappelusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtumahetkellä minua ei kyllä hymyilyttänyt, mutta jälkikäteen tuosta(kin) on helppo repiä huumoria :D

      Poista
  3. testaa majoneesia tai kookosöljyä/maitoa.. ne kuulemma tepsii hiuksiin (hox en oo koklannu!). ihana tuo video edellisessä tekstissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Majoneesi kuulostaa kyllä aika kyseenalaiselta, olo on varmaan kuin purilaisella siinä vaiheessa ;D Ja kiitos!

      Poista
  4. Ei oo vinkkejä, mutta mielellään otan niitä vastaan :) Mutta että kuinka ihanat villasukat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Pidän nuista erityisesti siitä syystä, että ovat tosi "elävän" näköisesti neulottu :)

      Poista
  5. Mullakaan ei ole vinkkejä, mutta kiinnostaa kanssa tosi paljon noi kaikki "kotikonstit" :D Oon elellyt nyt koko kuluneen vuoden ilman hiustenkuivaajaa ja oikeastaan suoristusrautaakin. Välillä oon tukkaa kiharellut, mutta en suoristellut juurikaan. Kuivashampoota oli iiihan pakko ostaa hankkia pitkästä aikaa kun koulu alkoi.. Ei pitänyt, mutta olen laiska yhyy! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin käytän suoristusrautaa hiuksien kiharteluun, suoristaa ei tarvi :) Tuon kuivashampoon suhteen oon ollu kyllä kovin skeptinen, kun kerran sitä suhuttelin ja se kyllä näkyi. En sitten tiiä oliko vika käyttäjässä (luultavasti) vai käyttäjän annostelumäärässä :D Täällä toinen laiska, mun pelastuksena on luomushamppoo ja pidentyneet pesuvälit! :D

      Poista
  6. En edes tiedä mitä ihmiset tekivät ennen kookosöljyä. Sitä yksistään ihan kunnolla latvoihin (ei juuriin ellei arvosta rasvaista päänahkaa), hiukset pyyhkeen sisälle lämpöön tunniksi-kahdeksi ja normaali pesu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli tämä on pakko kokeilla, kun jo kaksi ihmistä sitä vinkkaa - ei voi olla täysi floppi siis ;D kiitos vinkistä!

      Poista
  7. Pakko kehua ulkoasua, tosi ihana banneri ja kivasti sävy sävyyn otsikot ja linkit :)

    VastaaPoista
  8. Mä olen laittanut kookosöljyä tukkaan esim saunaan pyyhkeen alle ja sitten pessyt sen shampoolla pois. Tulee ihanan kiiltävät ja pehmeät hiukset. Olen pitänyt sitä myös pari tuntia päässä ilma saunaa ja sitten pessyt sen pois. Avokado-oliiviöjy mössöä olen myös tukkaan kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Piia, täytynee siis kokeilla!

      Poista
  9. Hih, ihana! Täytynee itsekin kokeilla tuota kananmunaa :) Kaunis neule ja villasukat. Tätynee itsekin kaivaa villasukat esille, kuulemma oli jo ensiviikolle luvattu lumisaetta :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja kannatan molempia, toivottavasti kanamuna on yhtä toimiva sunkin päässä! Itse kyllä kauhistelin moista ennustetta, toivottavasti ei nyt sentään, kun ei ole vielä kunnon syksyäkään ollut :)

      Poista
  10. Tosi kiva tämä sun blogi ja ihanat hiukset! Mulla on tavoitteena juuri samantyylinen tukka kuin sulla, kasvatus siis meneillään :) Yhteen aikaan tein tosi paljon itse kaikenlaisia hoitosekoituksia, hunaja + öljyt oli lemppareita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! :) Hah, hauska kuulla, itse kun taas haaveilee aivan erilaisista hiuksista. Kai niihin omiin sitten tottuu niin helposti, että haikailee aina uudistusta :)

      Poista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!