tiistai 14. lokakuuta 2014

Kristallipalloja, haamuja ja lentäviä lautasia

Toivottavasti pidätte täysjärkisenä vielä tämän postauksen jälkeenkin. Osa linkeistä vie sivuille, jotka saattavat sisältää ahdistavaakin tietoa. Siispä herkimpien ei välttämättä kannata iltamyöhään noita keskustelualueen viestejä sen kummemmin pläräillä.

Mistä lie tämäkin idea lähti, mutta päätin mennä ensimmäistä kertaa näkijälle, tästä tulen varmasti kertomaan myöhemmin täällä. Kyllä, aion maksaa siitä että joku meediona tai ennustajana pidetty henkilö ennustaa minulle. En odota punaista telttaa kristallipalloineen, joka näyttää lapsien lukumäärän tai rakkauselämän käänneseikat. Sisällä kuplii pientä odotusta ja jännitystä, vaikka kaikki tämä lähteekin puhtaasta mielenkiinnosta. Samalla salaa toivon saavani jonkin sortin varmistuksen siitä, mihin aina olen uskonut. Siitä niin sanotusta toisesta ulottuvuudesta. Pienestä pitäen olen uskonut enkelihin, toisin sillon enkeli oli joku yliluonnollinen siivekäs olento, joka asuu pilvien päällä ja jolla on siivet. Myöhemmässä vaiheessa istuimme useita kertoja hyvän ystäväni kanssa kuuntelemassa kahden vanhuksen kertomana kaikenlaisia "kummitusjuttuja" mm. pirusta ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Yläasteella pidin äidinkielen esitelmäni henkimaailmasta ja spiritismistä. Istuin tuntikausia koneella tietoa etsien - ja löysinkin.

Olen kai aina ollut vähän hyväuskoinen, ja kaikennäköisiä kokemuksia lukiessa unohtuu kokonaan lähdekriittisyys. Kaiken sen imemäni tiedon jälkeen uskallan kuitenkin todeta ääneen uskovani yliluonnolliseen. Tässä maailmassa on niin paljon kaikkea selittämätöntä - kuten lukemattomia parantumisia - joita ei järki tai tiede kykene perustelemaan (esimerkkejä ihmeparantumisista yksikaksi). Kaikki tieteen rajat ylittävä kiinnostaa minua, ja muita samanhenkisiä kehoitan katsomaan muunmuassa Mielen salattu voima -dokumentin (Osa 1Osa 2, Osa 3

Osa minusta haluaa myöskin haalia kaiken irtoavan rajatiedosta, mutta pieni osa pitää kaikkea tuota tuntematonta pelottavana. Tästä huolimatta olen lukenut paljon muunmuassa ufologiasta ja parapsykologiastaLuin myös erästä blogia, jonka pitäjä kertoi että hänellä on kyky saada yhteys tuonpuoleiseen. Blogi oli mielenkiintoinen mutta välillä aika kriipivä, ja lopetin seuraamisen siinä vaiheessa kun yksinolo iltaisin alkoi käydä tukalaksi. Tuo mainitsemani ufologia on usealle outo käsite, itsekään en tiennyt juuri mitään ennen kun näin tämän videon. Video on pätkä dokumentista, ja kyllä, nykyteknologian valossa kaikkiin kuva- ja videomateriaaleihin kannattaa suhtautua hieman skeptisesti, niin helppoa kun kuvanmuokkaus on. Joka tapauksessa tämä kyseinen video oli alkusysäyksenä tiedon etsinnälle. Kiinnostuneille tai täysin jo hulluna pitäville vielä muutama videolinkki: mielenkiintoinen video pakistanista ja Suomenlahdelta. Itse pitäisin luotettavimpina noita vanhempia kuvia, tuollon kun ei kuvanmuokkaus ole ollut ihan niin yksinkertaista. Nämä kuuluisat Paul Trentin ufokuvat ovat vähintäänkin mielenkiintoisia, vai mitä mieltä olette?

Mount washington, vuosi 1870 (Kuva: ufocasebook.com)/

Olen perinteinen nynny, jolle kaikki kauhut ovat liikaa. Painajaisia puskee vähän liiankin helposti, ja monesti kun kuulee tai näkee liikaa, tekee mielikuvitus tepposia yksin ollessa. Koska nössöyden lisäksi olen myös heikkouskoinen, yritän jättää tietyt aihealueet tiedonhankintani ulkopuolelle. Niin mielenkiintoista kun tämä kaikki onkin, on paljon asioita mistä en halua edes tietää. 

Herättikö teksti minkälaisia ajatuksia? Oliko kaikki yllämainittu huuhaata, vai onko täällä mahdollisesti muitakin yliluonnollisista asioista ja oudoista ilmiöistä kiinnostuneita? Kaikenlaiset näkökulmat ja mielipiteet ovat tervetulleita! 

21 kommenttia:

  1. Minä olen melko avoin kaikille mahdollisille vaihtoehdoille mitä tulee yliluonnolliseen. Ja onhan hirvittävästi asioita joita ei vaan pysty ihmisjärki selittämään. Tosin en nyt katsonut linkkejäsi, ehkä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Ja ihminenhän tarvii selityksen kaikelle, myös niille asioille, joille ei aukotonta teoriaa tai syytä osata antaa.

      Poista
  2. Soitin selvännäkijä Rautiolle, kokeilumielessä uteliaana kun tuttavani häntä suositteli. Yritin vielä olla ovela ja kysellä ympäripyöreitä kysymyksiä joista ei voisi päätellä mitään. En oikeastaan sitten joutunut edes kysymään kun hän kertoi ihmeen tarkasti elämästäni ja tulevasta. Myöhemmin soitin toiselle joka taas kertoi sellaisia asioita joita en oikein tunnistanut omikseni. Ja varmasti on paljon huijareitakin, mutta tuo ensimmäinen oli aika karmiva kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa puhelinennustajissa on varmasti seassa suuri liuta huijareita, joilta tulee vaan suurpiirteisiä veikkauksia. Pakko se on varmaan itsekin kokeilla, jos kerran hirveän monella on positiivisia kokemuksia, ja ovat sitä mieltä että ilman taustatietoja näkijä on oikeasti nähnyt asioita, tosi tarkkojakin tietoja menneestä ja tulevasta, jotka myöskin ovat toteutuneet.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen aihe! Mhhh. Minun ymmärrys ei riitä ufologiaan. Oikeastaan en halua edes kaivautua "niin syvälle". En siis sano etteikö se voisi olla totta, mutta koska en järjellä käsitä niitä juttuja niin annan sitten olla :) Tuo salattu mieli-sarja on kyllä mielenkiintoinen - ja mm. tuo plasebo vaikutus. Sitä olen usein pohtinut, että kun olen ottanut esim. homeopaattisia valmisteita ja minulla ei toimi vaikka monella muulla toimii, niin onko kyse plasebosta. Ja olenko minä niin skeptinen etten anna mahdollisuutta. En myöskään tiedä kuinka suhtautua Näkijiin - tosin minun mielikuvitus tykkää näkijän maailmasta. Mutta olen sitä mieltä, että joissakin meissä on sellainen herkkyys ja intuition ääni vahva, että monen asian aistiminen/näkeminen onnistuu. Itse asiassa minulle on sanottu, että kaikilla on se mahdollisuus - jos avautuu riittävästi. Ja toisaalta olen alkanut ymmärtää sitä paremmin nyt kun olen alkanut kuunnella enemmän omaa intuition ääntä. Vai onko ne ne minun enkelit jotka puhelee - niihin olen viime aikoina kiinnittänyt ns. huomiota ja antanut mahdollisuuden. Meniköhän tämä jo aiheen vierestä :)

    Mutta kun kuulee paljon/näkee juttuja missä on tapahtunut jotain ns. yliluonnollista, minulle tulee ajatus: Miksipä ei. (Mutta ufot ovat sellainen asia jonka suhteen olen eniten kyllä skeptisin. Nyt ne tietenkin tulee ja nappaa minut kyytiin todistaakseen asian:)).

    Asia joka ei ole yksinkertainen ja tätä voisi käännellä moneen suuntaan. Toivottavasti sain jonkinlaisen vastauksen annettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin tuota Mielen salattu voima osio 2. Onhan minullakin tavallaan aavistuksia mm. siitä kuka soittaa, poliisit tulee (puhelin korvalta ajaessa pois) :) Jne.

      Poista
    2. Kiitos kommentistasi Katja, mukava saada tämäkin näkökulma tähän! =) Voin kuvitella, että joskus vuosi sitten olisin nauranut kippurassa moisille ufopuheille, mutta tällä hetkellä en itse pidä moista teoriaa lainkaan poissuljettuna. Oma mielikuvitukseni hyväksyisi tämän selitykseksi kummallisille valoilmiöille, joita ei oikein osata muuten perustella.

      Ja tuo plasebo on ihan uskomattoman mielenkiintoinen, aivan niinkuin sanoitkin! Itse psykologiaa opiskellessa tutustuin tähän vähän tarkemmin, ja olihan tuo ihan äärimmäisen kiinnostavaa! Mielellä näyttäisi olevan hurja vaikutusvalta, mutta ihminenhän on psykofyysinen kokonaisuus. Mutta tässäkin varmaan tarvitaan se oma usko ja juurikin tietynlainen avoimuus asialle, mistä sanoitkin. Ja tämä pätee varmasti samalla tavalla näihin yliluonnollisiin asioihin. Muistelisin, että mulle on sanottu, ettei henkimaailma näy henkilölle, joka ei siihen usko. Tiedä sitten, oma näkökantani tietysti perustuu täysin siihen mitä MUUT ovat nähneet ja kokeneet, omakohtaisia kokemuksia ei ole :D Mutta kiitos mielipiteestäsi, joka herätti tietysti taas kerran uusia ja uusia ajatuksia! Mukavaa, että asiasta syntyy keskustelua ja erilaisia näkökulmia :)

      Poista
  4. Mää uskon enkeleihin ja moneen mystiseen. Uskon energioihin, uskon mielen voimaan.

    VastaaPoista
  5. Minä olisin kyllä kiinnostunut kaikesta mahdollisesta yliluonnollisesta ja selittämättömästä, mutta ehkä se on mun järki joka sanoo, että älä lue niistä. Helposti tuommoset alkaa ainakin minulla mietityttämään ja ehkä jopa ahdistamaan myöhemmin, niin parempi kun en näe, en kuule, en puhu :D Toki jokainen luultavasti/toivottavasti tietää omat rajansa tuohonkin ja myönnän, että muutaman kerran olen itsekin mennyt lueskelemaan ja tutkimaan kaikennäköistä ja jälkeenpäin on sitten kaduttanut nekin kerrat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun kohalla on kyllä vähän sama, että kyllä ne jää pääkoppaan kummittelemaan ja saattaa olla hyvinkin ahdistavia - ja silti niihin on välillä vaan pakko sekaantua. Varmaan kannattaa luottaa siihen tunteeseen, että onko kannattavaa vai ei, nimenomaan omat rajat tiedostaen :)

      Poista
  6. Mielenkiintoinen postaus! Mullakin on monesti pyörinyt mielessä, että tahtoisin käydä ennustajalla ihan vaan mielenkiinnosta. :D Tuttavani on käynyt joitain kertoja eikä oo hänen mukaan ainakaan ollut mitenkään kriipivä kokemus vaan päinvastoin. Mie en oo ite ikinä uskonut mihinkään "tuonpuoleiseen". Uskon ainoastaan jumalaan ja enkeleihin. Kaikki kummitusjutut ja haamut ym niin ei jotenki uppoa muhun :D Lähinnä huvittuneena kuuntelen/luen muiden kauhutarioinoita. Muistan kun pienenä naapurin täti kertoi, että hän oli herännyt keskellä yötä siihen, että jalkojen päällä painaa jokin. Pirun sarvet kuulemma oli nähnyt ja kun herätti miehensä ja heräs niin katos. Tuon jälkeen oon monesti miettiny, että apua mitä jos mieki koen joskus samoin :D Ja kerran myös yks tuttavani kertoi, että juuri ennen hänen äitinsä kuolemaa oli nähnyt mustan enkelin joka oli ilmestynyt yläpuolelleen kun oli ollut nukkumassa. Kaikenlaista. Mutta kaitpa sitä sitten on jonkinlainen "henkimaailma" siellä jossain, missä lie.. Ei voi tietää. Ite ainakin uskon vasta sitten kun näen omin silmin jotain yliluonnollista. Paljon nään painajaisunia suoraan kuin jostain kauhuelokuvista ja miettinytkin, että johtuukohan se siitä kun mulla on niin äärettömän herkkä mielikuvitus ja se alkaa samantien laukkaamaan jos meen esim jonnekkin pimeään kellariin tms. Rakastan kauhuleffoja, mutta lähes joka kerta kun katson niin meen semmoseen tietynlaiseen "säikkytilaan" ja säikyn kaikkea mahdollista ja se leffa pyörii pitkään mielessä. Sitte nään niistä unia ja herään keskellä yötä paniikissa ja kun jatkan unia niin uni ei kun jatkuu. Hyh. Vastakin näin haamuista unia ja halloween leffan michael myersista :D Hyi kamalaa! Huh kyllähän tätä tekstiä tulis vaikka kuinka. Mielenkiintoisia asioita, ei voi muuta sanoa. Ufot ei myöskään itteä inspaa millään lailla, minua ei haittaa vaikka niitä oiskin olemassa. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, mukava kun ihmisillä on tähän erilaisia mielipiteitä! Itse olen kuullut vastaavia piru tarinoita, ja kyllähän ne sillon nuorempana kuumotti, joten ymmärrän oikein hyvin! :) Uskon tämän kaiken liibalaaban lisäksi myös Jumalaan, mutten osannut jostain syystä kirjoittaa siitä tässä yhteydessä, koska en ole kokenut tarpeelliseksi etsiä tästä todisteita tai tietoa. Se siis on päässäni yliluonnollisen sijasta enempikin ihan tavallinen asia. Hyrrrr, tulisin vähintäänkin sekopääksi noilla sun säikkytila painajaisilla!

      Mutta kiitos kommentistasi, tosi paljon hyviä pointteja! :)

      Poista
  7. En ole oikein varma tuosta rajatietoisuudesta, mutta toisaalta elämä niin ihmeellistä, että uskon myös että kaikki on mahdollista.

    Olen aivan armoton scififriikki ja toivemmattini pienenä jo oli astronautti. Joten uskon ja tahdon uskoa avaruusolioihin ja ollaanhan me itsekin avaruusolioita.. ;O

    Eli kyllä uskon, en nyt tiedä uskonko, onko täällä joku käynyt tai sieppaa ihmisiä ufoihin, mutta olisi mielestäni jopa ylimielistä meidän minimaalisten muurahaisten väittää tässä mikromaailmassa, ettei äärettömyydessä olisi syntynyt muutakin elämää. Että mekö olisimme ainoita mahdollisia.

    Olipa kiva ja myös erilainen postaus, tykkäsin koska kiinnostaa nämä jutut kovasti.

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, tosi hyvin muotoiltu, miksipä me olisimme ainoa mahdollinen elämä täällä? Tosi mielenkiintoseksi osottautu tämän aiheen lisäksi nämä teidän mielipiteet! :)

      Ja noista ufoista. Kyllä mulla hurjalta tuntuu jo se, jos joku käy keikkailemassa täällä jollain lentävällä esineellä, joten ihan kaikkia näistä urbaanisista ufojutuista en niele minäkään ;D Vaikka mistä sitä ikinä tietää, sen verran olen jo ymmärtänyt, että ei tämä elämä olekaan ihan yksiselitteistä. Kiitos Tiia kommentista! :)

      Poista
  8. Etkö sinä usko Jumalaan? Ts. eikö Jumala ole se "yliluonnollinen voima", joka kykenee parantamaan ihmisiä yms? Itse ainakin uskon niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, uskon myös Jumalaan, vaikkakaan en siitä tässä kirjoittanut. Viittaat ilmeisesti nyt noihin ihmeparantumisiin tällä parantavalla, yliluonnollisella voimalla. Itsekin uskon ja haluan nähdä asiat niin, että joskus kyseessä on vain joku suurempi voima. Toisaalta jos oletettaisiin, että noiden ihmeparantumisien takana olisi tuo mainitsemasi yliluonnollinen voima, puhuisi tämä osaltaan yliluonnollisuuden olemassaolon puolesta, vai mitä mieltä olet? :) Tosin itselleni Jumala ei ole loppujen lopuksi kovinkaan yliluonnollinen, ennemminkin aivan tavallinen asia, jolle en koe tarvetta hakea faktoja ja todisteita - toisin kun näille muille postauksen aiheille.

      Poista
  9. Oii sun banneri on super sulonen'!

    melidas.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Minä olen aina ollut kaikelle avoin mutta sanonut että uskon täysin vasta sitten kun näen.

    Eli jos haluaa joistain ilmiöistä todisteita niin kannattaa vain omassa yksinäisyydessään ääneen tai mielessään sanoa mistä kaikesta haluaisi kokemuksia :) Yleensä niitä myös sitten saa.

    Ja jos lueskelee asioista paljon, muuttuu "yliluonnollinenkin" luonnolliseksi kun alkaa niitä juttuja ymmärtämään. Mistä mikin johtuu jne. Sitäpaitsi, jos jokin asia on olemassa niin sehän on silloin luonnollista ja normaalia eikä siinä silloin ole mitään pelottavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviä pointteja, erityisesti tykkäsin viimeisestä lauseesta! :) Mä kuitenkin olen lopun loppujaan niin nössö, etten ole aivan varma, haluaisinko todellisuudessa kohdata kaikki ne asiat, joihin itse uskon. Kuka tietää, miten niihin sitten osaisi suhtautua ja reagoida.

      Kiitos kommentistasi, tässä tuli esiin hyviä ajatuksia :)

      Poista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!