tiistai 4. marraskuuta 2014

DIY koiranpeti

Alkuun on ihan pakko pahoitella hätäisiä puhelinkuvia, tähän hätään ei muuta nyt ole. Pikkuhiljaa alkaa makkarin muodonmuutos lähestyä loppua, mutta yksi nurkka huusi täytettä. Siitäpä sainkin idean värkätä koirille pedin, koska edellinen otti lopputilin Riemun pentuaikana. Aluksi ajattelin ihan vain perinteisen patjan päällystämistä, sillä se löytyi jo omasta takaa. Torista bongasin kuitenkin pari trukkilavaa 10 eurolla, joten pakkohan ne oli käydä hakemassa parempaan talteen. Näillä ei alun alkujaan pitänyt olla mitään tekemistä koiranpedin kanssa, mutta niimpä ne päätyivät kuitenkin pedin rungoksi. Tämän toteutus oli tarpeeksi helppo ja nopea näinkin kärsimättömälle ja tumpelolle ihmiselle. Aika massiivinenhan tuosta kahden lavan ja patjan yhdistelmästä sitten tuli, lavojen mitatkin ovat 1,2 x 0,8m. Kunhan keksin toiselle lavalle paremman elämäntehtävän, saa peti jatkaa hommaansa vähän matalampana.


Koska tämä on siis laiskan valinta, ei työtä ole paljon. Lavojen hiomisen jälkeen ne voi toki maalata, itse jätin ainakin toistaiseksi puupinnan. Leikkelin patjan oikean kokoiseksi ja päällystin harmaalla farkkukankaalla. Ompelukoneeseen sekaantuminen tosin taisi olla virhe - lopputulos ainakin puhui omaa kieltään, en nimittäin ole yläasteen jälkeen koskenutkaan koko vempeleeseen. Niimpä vähän aikaa tulosta katseltuani tulin lopputulokseen, jossa patjan päällä on turkiskangas, joka antaa enemmän anteeksi, kuin kaikki virheet paljastava sileä kangas.

Koirakomppania taisi olla ratkaisuun kuitenkin tyytyväinen, tämä vaatimaton kaksikko ei onneksi kysele suoremman ompeleen perään. Heti ensimmäisenä yönä pedillä tuhisi kaksi tyytyväistä tassueläintä.



21 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, tämä ainakin vastaa omia mieltymyksiäni! =)

      Poista
  2. Hieno :) Meille tuli kanssa ajankohtaiseksi koiranpeti ja kyllä ne aika hurjan kookkaita ovat - varsinkin yhtään isommille koirille. Anoppi teki, mutta saa nähdä miten kauaa kestää pentukoiran järsintää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, katselin itsekin aluksi verkkokaupan tarjontaa - ja lopetin kyllä heti alkuunsa. Meillä piti olla kuitenkin niin iso, että siihen mahtuu kaksi koiraa köllöttelemään, hinta pyöri siinä 60-110e paikkeilla. Että pitkä penni säästettiin tässä hankinnassa! :D Toivotaan pitkää ikää teidän pedille, on ne nuo pikkupennun naskalit sen verran tehokkaat ;)

      Poista
  3. Hieno! Lavojen värikin sopii hyvin koirien turkkien värin kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, enpä tullut itse edes ajatelleeksi asiaa tuolta kantilta! :D

      Poista
  4. No hitto vie, miksen ite keksiny moista. Kesällä rahdattiin vaikka kuinka paljon trukkilavoja pihaan, terssia niistä tehtiin, nelisen kappaletta jäi yli ja mä tein tarhaan toisen katoksen niistä. Höh, olis voinu pedinki tehdä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille olis myös haaste. :) http://luuhullut.blogspot.fi/2014/11/kuvahaaste.html

      Poista
    2. Haha :D Eipä sitä tule moisissa tilanteissa ajatelleeksi! Mutta onneksi ei ole liian myöhäistä, mikäli vielä ylimääräsiä alkaa jaloissa pyörimään ;) Kiitos haasteesta, yritän joku päivä pistää alulle!

      Poista
  5. Aivan mahtava koiranpeti! Missä mun koira, kelle vois vastaavanlaisen tehdä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmm.. Ehkä sun pitää nähdä vähän vaivaa ja nikkaroida se peti - sitten on ainakin HYVÄ syy hankkia se koira, vai mitä? ;)

      Poista
  6. Vähänkö siisti! Sulosia nuo sun koirat <3 :) Mulla kans pitäis yks trukkilava projekti saaa käytiin, pitääpä tutkailla tarkontaa tuolla torissa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa! Osaahan ne olla ihaniakin ♥ noita kyllä ilmestyy aina vähän väliä, ja kuulemma joissain kaupoissa antavat mielellään pois noita. Krjoittelehan tuosta projektista, kun saat käyntiin ;)

      Poista
  7. Aivan ihana<3 Meidän koirille olisi kuitenkin vähän turhan iso, mutta niin ihana sinun tessuille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vois tosiaan olla vähän turhan tilava kahdelle chihulle =) koiratki selvästi arvosti mun uhrautumista, kun ottivat paikan heti omakseen ;) kiitos taas kommenteista! ♥

      Poista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!