perjantai 21. marraskuuta 2014

Koiranomistajan varjopuolia

Vanhempieni valloittava Kira pentu
Jokainen varmasti osaa kuvitella sen pissakakkarallin epämukavuuden ja tunteen, joka sisällä kohisee, kun katsot epäuskoisena juuri nakerreltuja lempikorkkareitasi. Valehtelisin, jos väittäisin etteikö koiranomistajan arki olisi rankkaakin. Harmaita hiuksia aiheuttaa nyt Ronjan terveys. Moni meidän höpinöitä aiemminkin lueskellut tietää, kuinka paljon Ronjaa on kuskattu koiratohtorilla. Nyt yritetään selvittää, miksi koiran hengitys rohisee levossa, eivätkä nenäpunkkilääkkeet helpota kuonon ja pään alueen hankaamista. Kaveri totesi Ronjan äänekästä köllöttelyä kuunnellessa, että kuorsaa ihan niinku meidän isä. Niinpä niin, siltä se kuulostaakin. 

Takana on nyt useat verikokeet, kurkun ja nielun anatomian tutkiminen, kurkunpään, henkitorven ja ruokatorven tähystys, röntgen, pään alueen hiivatestit,.. Kurkunpään pientä ärtymystä lukuunottamatta ei ole löytynyt mitään, mikä selittäisi äänen. Nyt vedetään kortisoonia nassuun ja katotaan helpottaisko. Eipä auta odotella kuin mitä sydänmatotesteistä ja virtsa- ja verinäytteistä ilmenee. Onneksi Ronjan tutkiminen on niin helppoa, sitä kun saa vääntää, kääntää ja piikittää melkeinpä miten vaan. Mutta tällaista tämäkin välillä on, koirista on ilon lisäksi myös paljon huolta. Nyt täällä odotellaan sitten niin neli- kuin kaksiraajaisten terveystuloksia, hermot enemmän ja vähemmän kireillä.

27 kommenttia:

  1. Oi teitä söpöliinejä ja koiralle kovasti paranemisia. On niin kurjaa kun eläinystävä sairastaa, vaikka olisi vain korvatulehduskin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Aivan totta, vaikka väistämättömiähän nämä ikävätkin puolet ovat.

      Poista
  2. Toivottavasti nyt löytyy rohinan syy ja parannuskeino! Silitykset Ronjalle! <3 Epätietoisuus on aina kurjaa. Niin ihanaa kuin lemmikin omistaminen muuten onkin, niin pienetkin sairastelut ahdistavat aina ihan kamalasti suurista puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silitykset välitetty potilaalle :D ja epätietoisuushan se tässä eniten kaiveleekin, kun ei ole tietoa onko kyseessä pikkujuttu vai jotain vakavampaa.. Kiitos kommentista ♥

      Poista
  3. Ronjalle kovasti paranemisia<3 ja tsemppiä mielettömästi! Epätietoisuus on kyllä aina niin inhottavaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! Niin on.. kaksi asiaa mitä inhoan, on odottaminen ja epävarmuus :(

      Poista
  4. Voi mahdoton <3 Mie niin tiedän tuon huolen mikä lemmikeistä tulee! Huh! Toivotaan että syy löytyy ja saataisiin Ronja kuntoon. :) Oon hengessä mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se tässä onkin, kun ei näissä asioissa ole se järjellä ajatteleva ihminen, vaan on pakko kehitellä paniikissa kaikki ne kauhuskenaariot mitä vaan mielikuvitus keksii. Mutta jospa tästäkin selvittäisiin kunnialla ♥

      Poista
  5. Voi että! Tsemppiä teille. Neri kärsi nuorena iho-ongelmista joihin ei oikein syytä löytynyt. Nyttemmin ne ovat muisto menneisyydestä, mutta hyvin muistan, kuinka kamalaa oli juosta lekurilla ja odotella tuloksia. Vielä inohottavampaa oli, kun varsinista syytä ei koskaan löytynyt ja silti näit, miten rakkaan on paha olla. No, onneksi niistä tosiaan päästiin. Nyt vanhemmiten Neri kuorsailee kanssa melko helposti. Hiljattain tehdyllä rokotusreissulla kysyin eläinlääkärin mielipidettä asiaan, johon hän totesi, että "paikat voi löystyä iän myötä myös nielussa", mikä sitten selittäisi rohinan/kuorsaamisen. Hengitysäänet ja sydän oli ainakin ihan ok ja normaalit. Ennen olin melko hysteerinen, mitä tuon koiran terveyteen tulee, mutta kun tässä ollaan yhdessä kasvettu, niin jotenkin sitä on vähän rauhoittunu. Kuulisin kyllä mieluusti teidän tilanteesta lisää, kunhan saatte tuloksia jne. Tulipa aika pitkä sepustus... Tsemppiä vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana, että teillä iho-ongelmat helpottivat! Ronjallakin niitä on, on aina ollut ja on edelleen. Pahimmillaan koko mahan alue on ollut violetti tai koira repinyt itsestään karvat irti ja nuollut ihon verelle :( Nyt onneksi rauhoittunut pelkän itsensä kirputtelun tasolle, mutta eihän se ongelma poistunut ole.. Kiitos sulle kannustavasta kommentista, tästä tuli hyvä fiilis! ♥

      Poista
  6. Paranemisia Ronjalle ja toivotaan, että syy sen sairasteluun selviää ♥ Tiesitkös sinä, että Ronjan ja Rexin isä on kuollut? Kuulemma Ronilla oli kasvain (en tiedä missä) ja eturauhasongelmia useaan otteeseen.. Rexin emäkin vasta kuoli nyt syyskuussa :/ Rex voinut ok lukuunottamatta tätä vikaa kesää ja syksyä. Loppukeväällä oli se eturauhastulehdus, kesällä ihottumaa kaulassa ja masussa, toisessa korvassa hiivaa + kokkibakteereja sekä parit ripulit parin kk välein sairasti sokerina pohjalla. Kaikesta huolimatta oma pirteä ihtensä se aina tuntuu olevan ja turkkikin hurjan tuuheana ja kiiltävänä nyt ollu. Tulis vaan se talvi kunnolla pakkasten kera, niin ei ois sitä märkää kuraa josta tuon herkkä iho ei tykkää yhtään. Suihkussa huuhtelutkin vaan turhaan kuivattaa ihopohjaa.. Rapsutuksia Ronjalle ja kerrohan teidänkin kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko tosi? En oo kuullutkaan tästä, onpa ikävä uutinen.. Toivottavasti nämä pennut ovat saaneet paremmat eväät, ja eläisivät kuitenkin vanhempiaan pitempään!

      Ihanaa kuulla Rexistäkin, harmi tietty että teilläkin on vastustanut. Mutta positiivista kuitenkin, ettei mitään vakavampaa ollut! :) näillä tosin nuo iho-ongelmat on kirous, mutta onneksi niitä voi helpottaa ja niiden kanssa elää. Ronjallahan tuo sydänmato epäily voi periaatteessa olla mahdollista, kun Roni on tuontikoira. Mikä pahinta, jos se nyt Ronjalla on, kyseessä on aikuinen mato jonka häätö on todella riskialtista ja voi tappaa Ronjan. Nyt vaan odotellaan tuloksia.. :( Pitäisi vaihdella kuulumisia useammin! ♥

      Poista
    2. Rex on ollut pääasiassa terve, se juttu, jonka lähetin tähän MUSH:in barf-kokemus kisaankin, on ihan totta joka sana. Uskon vakaasti ruokinnalla olevan iso syy siihen, että päästiin kauheasta el.lääkäri kierteestä pois. Ihottumat, kaljut kohdat kyljissä, masussa, nivusissa... Kaikki on mennyttä aikaa. Tämä vuosi, hellekesineen ja sateisine syksyineen tuntui aiheuttavan pitkästä aikaa tätä mitä joskus oli 365 päivää vuodessa. Raaputusta raaputuksen perään ja lääkekuureja, jopa kahdet samanaikaisesti.. Toivotaan, ettei Ronjalla ole tätä sydänmatoa ♥ en ole siitä ennen kuullutkaan (pitää googlettaa lisätietoa).

      Poista
    3. Pitää luultavasti meillä sitten kokeilla samaa, jos se ratkaisis meidänkin ongelmat lopullisesti! Kiitos Kaisu! :)

      Joo tuo ei oo suomalainen tauti ollenkaan, joten itsekään en ollut aiemmin edes kuullut.

      Poista
    4. Suosittelen lämpimästi. Jos tuntuu hankalalta aloitus niin hyvää kirjallisuutta aiheesta mm. Riikka Lahti - barf raakaruokinta käytännössä +Malin Ekblom - luonnollinen ruokinta. Lisäksi teillekin varmasti Kennelrehun ja Vauhti-Raksun rekat ajaa kerran kuussa. Sieltä kätevä tilata ruoat :) ite käyn tosin isommat ruokamäärät Kuopiosta Oscarin tehtaanmyymälästä.

      Poista
    5. Miekii vastaan nyt tähän, kun tekstini koskee ruokintaa. Meillähän ei sitä syytä löytynyt iho-ongelmille (tai no hiivaa oli, mutta se ei selittänyt kaikkee), aloitin kuitenkin raakaruokinnan Nerin ollessa noin 4 ja sillä tiellä ollaan, Nerppa nyt siis yli 9. Haluan uskoa ruokinnanmuutoksen olevan ainakin osittain se juttu, mikä muutti suunnan noissa ongelmissa. Nykyään Neri on melkolailla kaikki ruokainen eli tarvittaessa voin antaa sille myös nappulaa, jos vaikka unothuu ottaa lihat sulamaan. Porkkanaa vältellään kuitenkin edelleen hiivataipumuksen vuoksi. Osaltaan tilanteeseen vaikutti varmasti myös sterilointi aikalailla samoihin aikoihin tuon ruokavalion kaa, mikä poisti stressitekijöitä koiran elämästä. Neri kärsi aina kamalista valeraskauksista ja johan sinällään juoksu on stressaavatekijä. Iho-oireet oli ainakin osittain liitettävissä streessaaviin tilanteisiin. Kun nuo molemmat oli aika samoihin aikoihin, on hankala sanoa, kumpi oli suuremmassa osassa paranemisen suhteen? Kumpaakaan en kuitenkaan kadu, niin vähillä vaivoilla ollaan sen jälkeen selvitty. Aloittaminen vaatii vähän harjoittelua ja totuttelua, mutta aika helppoa on aloittaa vaikka valmiilla mixeillä, joissa on tarvittavat ravintoaineet valmiina. Suosittelen kyllä lämpimästi minäkin.

      Poista
    6. Kyllä tästä inspiroituneena pitää ehdottomasti käydä hankkimassa heti toinen noista kirjoista, ja ehkä harkita toisen pakastimen hankintaa, ei taida pieni kaappipakkanen riittää ;D kiitos hurjasti näistä kokemuksista ja vinkeistä, haluan itse kyllä uskoa että tässä ois ratkaisu meidän kirputteluun ja rapsutteluun! Tietysti Nerillä on sterilisaatiokin voinut helpottaa tilannetta, mutta kuten sanoit niin eihän tuota voi varmaksi tietää mikä vaikutti ja minkäki verran. Mutta tärkeintä tietysti on, että arki ja oireet teilläkin helpotti :) Tämä aloitushan se vaikeinta on, mutta jospa näillä eväillä lähtis hyvin kulkemaan!

      Poista
  7. Voi ei. :( Surullista ja niin voimatonta kun lemmikki sairastaa. toivoisi voivansa tehdä enemmän, mihin pystyy ja toivoisi voivansa parantaa rakkaan lemmikkinsä.
    Paranemisia, selvyyttä ja voimia teille kaikille!
    Meilläkin pieni vauvamme (kissa) kävi lääkärissä ja lääkäri tuumasi, että jos kissalla on Fiv, elämä on lyhyt sen jälkeen.
    Se oli niin lohduton ja suora viesti verikoetta ottaessa. Puoli tuntia odottaa... Pelätä pahinta ja toivoa... Ja sitten tulokset tulivat, eikä lapsemme kuole! En osaa kertoa edes sanoin, kuinka helpottunut ja onnellinen olin ja nyt lääkekuuri tuntuisi tehoavan. Tämä on jo ties kuinka mones kuuri 3 kuukauden ikäiselle vauvallemme. :( Jospa....
    että osaan jotenkuten kuvitella, mitä käyt läpi, mutten kuitenkaan. TSEMPPIÄ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa ikävä kuulla, että sielläkin taistellaan terveyden eteen! Ihanaa kuitenkin, ettei pahin mahdollinen vaihtoehto osunut kohdalle ♥ Oikein paljon tsemppiä ja hyviä päiviä sinne. Tottakai sitä vaan toivoo, että nuo rakkaat lemmikit pysyisi terveenä ja ois täällä ilahduttamassa mahdollisimman pitkään.. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  8. Voi että:/ Onpa harmi että ollut tuollaisia terveydellisiä ongelmia ja varmasti aiheuttaa harmaita hiuksia kun ei tiedä mikä vaivaa. Toivottavasti nyt selviäisi ja saataisiin kuntoon. Ihana tuo kuva teistä ja Ronja on kyllä niin suloinen koira<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmina, Ronja on kyllä aivan uskomaton tapaus, kaikkineen puolineen :) Mutta toivottavasti tällä tsemppimäärällä syy ja hoitokeino löytyis!

      Poista
  9. Kurjaa että Ronja sairastaa! ;/ Tiedän niin tunteen mikä tulee kun ei vain itse voi tilanteelle mitään, voimattomaksi vetää. Tsemppiä teille ja toivottavasti selviää mikä Ronjaa vaivaa ja köhiminen saadaan loppumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä muistelinki et teilläkin on ollu vähän vääntämistä terveysasian kanssa, mutta ilmeisesti oli kuitenkin hoidettavissa? Toivotaan samaa meillekin, jospa se tästä =)

      Poista
  10. Isot tsemppipeukut myös täältä sinne!

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!