maanantai 22. kesäkuuta 2015

Mihin kaikki tää aika katos?

Tässä sitä nyt ihmetellään mihin se loma oikein kului, kun jäljellä on enää vaivainen viikko. Nojoo, aika paljon aikaa on saanut uppoamaan noihin karvaturreihin, ja siinä sivussa niihin sosiaalisiin kanssakäymisiinkin. Viime yönä on nukuttu ruhtinaalliset kolme tuntia ja heti aamusta onkin sitten pakattu kimpsut, kampsut ja koirat autoon. Vaikka päivä lähti käyntiin jälleen toiminnantäyteisesti, alkaa silmäluomet tuntua raskailta juuri sillä kriittisellä hetkellä, kun päätät pyhittää hetken juuri tämän tekstin suoltamiselle. Ehkäpä siis jätän tämän vain tähän, ja palaan asiaan hieman otollisemmalla hetkellä.

Ylloleva kuva on Samun ottama, samaisen linkin takaa löytyy muutama muukin otos meidän yöttömästä yöstä. 

4 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis kuva teistä <3
    Mukavaa tätä viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Ihana kuva <3 Kiitos Maikki vielä bannerin teosta. Nyt vihdoin vaihdoin omatekoisen bannerin, kyllästyin vaan siihen omaan nassuun. Mutta sun tekemää banneria on siellä muutamat kaipailleet takaisinkin, mutta nyt aion jatkossa vaihdella bannereita vuodenaikojen mukaan. .)

    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!