Jotain tyytymättömyyden ja odottamisen väliltä

Edellisen postauksen aloitin narisemalla hienoista säistä, jotka alkoivat mun kannalta aivan liian myöhään. Ja nyt olen linnottautuneena neljän seinän sisälle varmistaen ettei ikkunoista pääse yhtä ainoatakaan valonpisaraa. Ilma on niin hiostava etten enää edes muista, kuinka monta kertaa olen jo kironnut tämän kuumuuden. Viileät kesäillat sen sijaan kelpaa mulle ja sillon on saanut aikaiseksikin jotain, siis ilman että takaraivossa nakertaa pakonomainen tarve pinkoa letti lepattaen takaisin kotiin. Ehkä munkin ois aika yksinkertaisesti uudistaa tätä "yltiöpositiivista" asennetta, joka paikantaa melkeinpä asiasta kuin asiasta jotain petrattavaa. Ja tätä vielä kehtaan kirkkain silmin nimittää realismiksi! Toisaalta asiaan vaikuttaa kylläkin se että olen koiranomistaja, joka joutuu käyttämään mielikuvitustaan PALJON helpottaakseen noiden karvaeläinten tuikitavallisia arkirutiineja helteiden aikana.. 

Viime viikot on ollu taas totuttelua siihen, että tuota toista puoliskoa näkee lähinnä viikonloppuisin. Siispä täällä suunnalla on nyt aikaa touhuilla muun muassa tämän blogin parissa (kuka muu tekee näillä ilmoilla näin järkeviä ratkaisuja?) Luonnollisesti olen buukannut kalenteriini paljon aikaa ystäville, mikä monesti arjen tohinoissa jää aivan liian vähälle. Huomenna rynttäämmekin hyvän ystäväni kanssa ämpärit kourassa metsään, jospa sieltä palattua ois pakkaseenkin vähän täytettä. 

Te jotka nautitte kuumuudesta, ottakaa ilo irti näistä päivistä! Ja me joilta aurinko sulatti jo ymmärryksen ja kärsivällisyyden, koettakaa kestää. Kyllä se talvi sieltä vielä saapuu kamaline pakkaspäivineen.