lauantai 2. elokuuta 2014

Kokeileva keittiö

Viikonloppu alkoi hyvinkin perinteikkäästi, eli jos ei muuta niin hyvin on ainakin syöty ja kuvattu mitä on syöty. Itse olen suolaisten piirakkojen suurkuluttaja (tosin myöskin hieman tarkka siitä, mitä ne sisältävät) mutta viimeaikoina tekeminen on rajoittunut lähinnä siihen omaan kestosuosikkiin, kanafetapiirakkaan. Tällä kertaa kokeilin poikkeuksellisesti käyttää piirakkassa kebabbia, ja kyllä kannatti! Resepti on monen eri kokin tekeleiden miksaus. Tässäpä vielä ohje.


Pohja
100g margariinia

2dl vehnäjauhoja
1dl juustoraastetta
2rkl vettä

Täytteet
1 sipuli
250g kebablihaa
2dl ruokakermaa
1dl maitoa
3 kananmunaa
200g juustoraastetta




Tarkoitus oli tehdä jälkkäriksi perinteikäs kesäherkku, britakakku. Tämä hetken mielijohteesta toimiva kokkikolmonen on vaan sen verran laiska kaupassa kävijä, että vähän sai soveltaa kaapista löytyvien raaka-aineiden kanssa. Britapohja on ihan ohjeen mukainen, kumma kyllä. Kermavaahtoa on korvaamassa Flora vanilla, ja makua antamassa valkosuklaan lisäksi viime viikolla poimitut mustikat. Aika makea tästä kyllä tuli, mutta itse olen sen verran sokerihiiri, ettei se haitannut. Kermavaahto on kyllä koostumukseltaan parempi tuonne väliin, kun siitä saa sen verran jämäkämmän.


12 kommenttia:

  1. Mustikka ja valkosuklaa on kyllä huippuhyvä yhdistelmä! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan täysin! Pitäis varmaan käydä hamstraamassa lisää mustikkaa pakkaseen, ni sais herkutella vielä pitkään! :)

      Poista
  2. Kylläpäs molemmat näyttävät houkuttelevilta! Terkuin toinen sokerihiiri.

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanan näköisiä herkkuja! Pitäisi testata tuota piirakkaa, kiitos ohjeista! Vastasin muuten sinulle blogissani, teksiin "Alku" :)

    sannakirjoittaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtavan näköisiä herkkuja ja enpä olisi keksinyt käyttää kebablihaa piirakkaan. Loistava idea ja todella kauniita sinun kuvat, täydellisiä ja tarkkoja. <3

    Nyt jatkan muiden postauksiesi lukemista ja kenties lisää kommentoin. :)

    Ihanaa viikkoa toivottelee Tia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho ja taas jäi yksi kirjain pois eli Tiia. :) Taitaa nämä näppäimet olla niin tahmeatkin lasten ruuista ym... puhumattakaan niistä uupuvista näppäimistä...

      Poista
    2. Voi kiitos kommentistasi! Itse olen vähän huono kokeilemaan mitään uutta ja tuntematonta, jotenkin on helppo aina turvautua siihen tuttuun ja hyväksi koettuun. Mutta joskus se kyllä kannattaa! :)

      Poista
  6. Onpas vain hyvän näköisiä!!! Piirakat on min lemppareita ja aina tekee mieli kokeilla uusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) hyviä piirakkaohjeita tuskin voi ikinä olla liikaa!

      Poista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!