lauantai 8. marraskuuta 2014

Suttuinen nutturakampaus

Koska pikkusiskoni oli kerrankin käymässä, käytin tilaisuuden hyväksi ja kokeilin uudenlaista rennompaa nutturakampausta. Tämä oli loppujen lopuksi aika simppeli, tosin hyviä kuvia kampauksen tekovaiheesta ei oikein ole. Lopulta väänsin saman viritelmän myös omaan päähäni, tämä oli nimittäin juuri sopivan rento mutta samalla näyttävä. Lopputulokset olivat vähän erilaiset, sillä ne on tehty erimittaisiin hiuksiin.


Aloita siis kampauksen teko ottamalla sivusta ohuehko hiustuppo. Jaa ne kahteen osaan, ja tee niihin solmu. Jatka solmujen tekemistä tämän jälkeen niin, että lisäät ylempään tuppoon aina vähän vapaina olevia hiuksia. Ideana on siis, että kierrät tämän solmupalmikon pään ympäri, vähän niinkuin ranskalainen letti, mutta solmuilla toteuttaen. Jatka solmujen tekoa niin kauan kun hiuksia riittää, laita loppu töyhtöön pompula. Pinnitä yli tullut solmupötkö taakse. Töki pinnejä kohtiin, jotka niitä vaativat. Itse jätin kasvoja kehystämään muutamia haivenia, ne voi lopuksi vielä kihartaa. Mitä pidätte, tarvitaanko selkeämpiä ohjeita?




18 kommenttia:

  1. Hienot kampaukset! Ohje oli selkeä, mutta näen jo sieluni silmin, millainen lopputulos on, jos itse tätä yritän. :-D Täytyy silti yrittää tai ainakin painaa idis muistiin siiheksi, kunnes saan jonkun näppärämmän hiuksiani punomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, älä aliarvioi, tää on loppujen lopuksi tosi simppeli, ja pieni rönsyily sallitaan - ja on jopa suositeltavaa ;) että suosittelen ainaki kokeilemaan, miltä näyttäis!

      Poista
  2. Kauniit ja rennot kampaukset! :) Tätä pitää kokeilla. Voi olla et sormet on solmussa ja hiukset kaikkea muuta kuin kauniisti, mutta mitäänhän ei menetä kokeilemalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) niinkuin ylemmällekin vastasin, niin tämä kampaus saa olla vähän elävä ja sotkuinen, joten ehdottomasti kannattaa yrittää, saatat yllättyä kampauksen helppoudesta ;D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tämä näyttää muidenkin silmään kivalta :)

      Poista
  4. Upea kampaus! Täytyy vielä kasvatella tätä omaa lettiä niin riittää tukka tuohon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, onneksi tämä kampaus ei vaadi ihan kamalan pitkää kuontaloa, eli tätä voi varmasti vääntää myös lyhyempään tukkaan jos ne ei ihan kerroksittain revityt ole :)

      Poista
  5. Onpa kaunis kampaus, tätä täytyy kyllä kokeilla myös itse! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma, tuuhan sit kertomaan minkälainen oli lopputulos! =)

      Poista
  6. Tosi kiva idea! Olen tehnyt pitkiin hiuksiini paljon erilaisia kampauksia mutta en koskaan solmuilla :D Tätä pitää kokeilla. Lopputuloksesta ei kyllä ikinä arvaisi tekotekniikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisesti sanottuna en ole minäkään ennen tätä! :D pidin tästä variaatiosta kuitenkin niin paljon, että olen kerennyt jatkojalostamaan jo half up half down -version :) Ja aivan totta, eivät näytä epämääräiseltä solmuviritelmältä.

      Poista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!