Koska joulun henkeen kuuluu hillitön ylensyönti, on tämä perinne ollut suuressa roolissa täällä. On syöty ja linnottauduttu sohvalle ja kohta taas juostu letti lepattaen takaisin jääkaapille. Myöskin ihanan lumisista metsistä ja loputtomista lenkkimahdollisuuksista on otettu ilo irti päivittäin, miten tästä voisi olla nauttimatta?
Joululahjaksi sain toivomani Sofi Oksasen Puhdistuksen, jonka kahlasin läpi päivässä. Kirjan loppuessa silmiä ei olisi enää silmiksi tunnistanut, mutta koska kirja täytti kaikki ennakko-odotukset, "pienet" turvonneet säkit silmien ympärillä eivät paljo haitanneet. Mitä te muu kirjan jo läpi lukeneet piditte?
Koska kirja tuo esiin pysäyttävällä kerronnallaan nimenomaan ihmisen raadollisuuden, se upposi minuun. Samaistuminen toiseen päähenkilöön teki toisinaan hieman tiukkaa, sillä on huomattavasti raskaampaa lukea tekstiä, jonka kertojan kaikkia motiiveja ei voi ymmärtää. Itse pidin kovasti kirjan miljööstä. Oli helppo kuvitella ympäristö yksityiskohtineen, kun kirja sijottui Viroon ja pitkälti juuri niille alueille missä itsekin olen useita kesiä viettänyt. Suosittelen kyllä Puhdistusta enemmän ja vähemmän innokkaille lukijoille, sillä jo aihepiiriltään se käsittelee tärkeitä - vaikkakin brutaaleita - olemassa olevia asioita. Kirja jäi pyörimään aiheineen mielen pyörteisiin viimeisen sivun loputtua, ja mielestäni tämä on hyvän kirjan merkki. Itse hankin seuraavaksi käsiini Stalinin lehmät, nälkä nimittäin kasvaa syödessä.
Ihania talvikuvia. <3 Yksi minunkin jouluni huippuhetkistä on ollut se, kun on saanut käpertyä nojatuoliin viltin, suklaan ja hyvän kirja kera. :)
VastaaPoistaSanoppa muuta Niina, onko mitään täydellisempää kuin luvan kanssa laiskottelu? Tuskin ;)
PoistaPuhdistus oli kyllä niin koskettava, silmät kyllä sai kyytiä... Itse katsoin sen teatterissa vasta sitten kun kaikki muut oli jo sen nähneet.. Ja tyhjä teatteri antoi kyllä luvan kaikille tunnemyrskyille :D
VastaaPoistaNäytelmänä varmasti vähintäänkin yhtä hyvä! Mulla kyllä koskettaa kaikki surulliset ihmiskohtalot, joten olin varmaan juuri oikeaa kohderyhmää :D mukavaa etten kuitenkaan ainoa!
PoistaIhania kuvia ♥
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaOn kyllä kauniita kuvia..tuo koira <3 Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo kirja.. kirjat on siitä ihania, että siinä voi todellakin päästää oman mielikuvituksen laukkaamaan ja nähdä kirjan kuvailemat jutut omin silmin :)
VastaaPoistaRiemu on ♥ ja sinäpä sen sanoit, niissä jää aina sopivan kokoinen rako mielikuvitukselle! Ja kannattaa kyllä ehdottomasti lukea, mikäli käsiisi tuon saat :)
PoistaVoi miten tunnelmallisia ja kauniita kuvia <3 Ollut varmasti hyvä kirja, kun on ollut noin koskettava :) Täälläkin ollaan ylensyöty moneen kertaan ja nyt pitää yrittää sulatella turvotusta pois. Hyhh :D
VastaaPoistaKiitos ♥ Tai sitten lukijaa on liian helppo liikuttaa, tiedä sitten ;) Onneksi tuo pahe tuntuu olevan niin yleistä tähän aikaan vuodesta, niim ei viitsi edes tuntea huonoa omaatuntoa :D
PoistaOnpas kivoja kuvia! :)
VastaaPoistaKiitos Noora :)
PoistaVihdoinkin tuli luminen joulu! Viime joulu kun oli niin synkkä ja vesi sateinen ettei tullut edes se joulu fiilis. Tänä jouluna löytyi se joulu fiilis johtuneen valkoisesta maisemasta ;)
VastaaPoistaAivan totta, kyllä valkoinen maa ja pieni kirpeä pakkanen on olennainen osa joulua! :)
Poista