Kirjoittelin aiemmin Ronjan hengitysongelmista, joihin ei syytä ole löytynyt, joten tutkimukset lopetettiin tarpeettomina. Uusimpana yllärinä tulivat sitten virtsankarkailut. Yhden lenkin aikana koira saattoi kyykätä yli kuusi kertaa, sekä kaksi kertaa löysin koiran nukkumasta pissojensa päältä - vaikka pissalla oli käyty pari tuntia aikaisemmin. Tulehdusta ei löytynyt, joten saimme lääkityksen pidätyskykyä parantamaan. Ronja on lääkkeiden välttelyn eliittiä, joten olen joutunut antamaan lääkkeen suoraan pipetillä suuhun, jonka jälkeen annan ruuan perään. Mikäli lääke toimii ja sopii meille, se tulee olemaan läsnä koko loppuelämän, kolme kertaa päivässä.
Myöskin portaiden nouseminen on toisinaan ollut Ronjan kohdalla hitaampaa, joten alkaa olla pikkuhiljaa aika selvitellä mikä on noin nelisen vuotta sitten löydetyn (alkavan) nivelrikon tilanne. Muuten koira kyllä liikkuu ja juoksee normaaliin tapaansa, mitään oireiluja kivuista ei ole ollut. Mutta eipä noista tuon kipuilun kanssa voi takuuseen mennä, Ronjallakin intoa on huomattavasti enemmän kun älyä.
Myöskin portaiden nouseminen on toisinaan ollut Ronjan kohdalla hitaampaa, joten alkaa olla pikkuhiljaa aika selvitellä mikä on noin nelisen vuotta sitten löydetyn (alkavan) nivelrikon tilanne. Muuten koira kyllä liikkuu ja juoksee normaaliin tapaansa, mitään oireiluja kivuista ei ole ollut. Mutta eipä noista tuon kipuilun kanssa voi takuuseen mennä, Ronjallakin intoa on huomattavasti enemmän kun älyä.
Onpa inhottava kun tuollaisia vaivoja :/ Ja jos saa lääkityksen loppuiäksi.. harmi juttu! Toivottavasti ei kipuja paljoa olisi!
VastaaPoistaNo sanoppa muuta.. Toisaalta toivon että lääkitys toimii, ettei tarvisi alkaa leikkauksia ja muita vaihtoehtoja edes miettimään. Vaikka eipä tuo lääkityskään mukava ole.. :/
PoistaSe on kyllä hirveä tunne, kun karvaturrin ongelmille ei löydy syytä. Ja ne ressukat kun ei osaa sanoa mihin sattuu. :|
VastaaPoistaSepä se! Tiedottomuushan se pahinta on. Ja kun aina ei osata arvioida edes oireiden vakavuutta..
PoistaTsemppiä terveyshuolien kanssa, toivottavasti löytyy toimivia ratkaisuja! Meilläkin yksi sakemanni lääkitään silmätipoilla useasti päivässä, koska raukalla ei omaa kyynelnestettä muodostu. Kuinka paljon Ronjalla on muuten ikää?
VastaaPoistaKiitos! Toivotaan tietysti parasta, alkaa olla jo niin joka tuutista näitä klinikkakäyntejä, Ronjakin joudutt niin monta kertaa jo nukuttamaan. Onko teillä pitkään ollu lääkitys käytössä? Ronja on vasta (?) reilu viisi vuotias.
PoistaMeillä on ollut lääkitys käytössä jo puolitoistavuotta. Hommasta on tullut oikeastaan aika rutiininomaista, vaikka aluksi tuntuikin hirveältä hommalta laittaa silmätippoja useasti päivässä koiran koko loppuelämän ajan.
PoistaNiin, rutiinihan tuosta nopeasti tulee - onneksi!
PoistaKuulostaapa ikävälle. Meillä kissan kanssa hengitysongelmia ja etsitään syytä. samaten hampaiden kanssa ja silmän kanssa ongelmia. Periksi ei anneta. Voimaa teille!
VastaaPoistaIkävää että tekin joudutte siellä tappelemaan terveyden kanssa, toivottavasti syy löytyy ja asiaan on mahdollisimman helppo hoitokeino. Sitä samaa myös teille!!
PoistaNo höh. Onpas inhottavaa.. Toivottavasti rikko ei ole kauheasti edennyt!
VastaaPoistaNiinpä, sitä ei auta kun toivoa. Koira kuitenkin vielä parhaassa iässä, inhottavaa kun terveys panee jo myt vastaan.
PoistaTsemppiä teille! Todella kurjaa lukea Ronjan terveysongelmista. Jotenkin toki tuntuu että jokapaikasta saa lukea sakemanneista joilla on jos jotain ongelmaa :( Hieno on rotu on todella ahtaalle ajettu..
VastaaPoistaNiin. Tuntuu olevan pikkuhiljaa enempi sääntö kuin poikkeus, että jotain selkkausta terveyden kanssa ilmenee. On yhtä sun toista vaivaa :l
PoistaEnon koiralla menee sama lääke ja 3krt/pv kanssa. Kuulemma oli myös kunnon etsiminen pöksyjen kanssa, vaikka onki näyttelylinjainen saku nii ei se perä laske juuri yhtään verraten käyttikseen. Kohta 10wee saku ko on, virtaa loputtomiin, lekuri veikkas iäks 5wee ja kaikki muuten kunnossa niin mikä ettei. Lääke kuulemma aika hintavaa? Toivottavasti auttaa teilläkin! :)
VastaaPoistaT. wwwkarvakorvat.blogspot.fi
Kiitos kommentistasi! Meillä ei toistaiseksi sopivia pöksyjä ole, avuttomana käytin hätätilanteessa vaippaa.. Toivotaan kuitenkin että lääke tepsii ja koira saa olla ja elää ilman pöksyjä :)
PoistaHienoa, että on ikäisekseen niinkin täynnä intoa ja elämäniloa! Lääkkeet maksavat nopeasti laskettuna noin 20e/kk, eli kyllä niihin vähän reilu parisen sataa vuodessa menee.
Mulla on jotenkin mennyt kyllä se edellinen postaus ohi! Mutta voi kamala! :( Tuntuu niin kurjalta lukea tuollaista, kun itsekin oon vierestä seurannut sairastavaa koiraa. Ei voi muuta kun toivoa teille kovastikovasti tsemppiä, sinulle jaksamista ja koiralle terveitä päiviä! ♥ Toivottavasti asiat selkenee!
VastaaPoistaKiitos kommentista Vilma! Joo, ei ole todellakaan mukavaa hommaa, varsinkin kun Ronjalla jo tuota sairastelu historiaa on riittämiin :l Mutta toivotaan nyt parasta, ei se muu auta.
PoistaMukava kuulla, että hengitysongelmat eivät sitten olleetkaan "mitään". Ikävä taas, että uusia vastoinkäymisiä on ilmennyt. Onneksi vaiva on kuitenkin kontrolloitavissa lääkkeillä. Meinasin monesti laittaa siulle jo sähköpostia kun odottelin väliaikatietoja noista hengitysongelmista ja kerkesin jo ajatella ties mitä, kun blogissa vallitsi hiljaisuus. Oon ehkä vähän höpsö! :D piti nyt tulla kommentoimaan tähän, kun jäi aiemmin tekemättä...ai niin, hyvää ystävänpäivää! :)
VastaaPoistaNiimpä, vaikka toisaalta välillä takaraivossa kummittele ajatus, että mitä jos jotain jäi sittenkin vaan huomaamatta. Mutta turha sitä on liikaa asioita pyöritellä, ja ehdottomasti parempi näin päin! Apua, en kai onnistunu säikyttelemään teitä lätkimällä pöytään ensinnä ongelmia ja pitämällä heti perään hiljaiseloa :D Kiitos paljon kommentistasi, ja ihanaa ystävänpäivää vähän myöhässä teillekin <3
Poista