Kaikenlaista rumbaa

Ehkä on hyvä aloitella tämä pitkittynyt ja sen myötä hyvin häpeällinen esiintulo pikaisella tilannekatsauksella. Täällä ollaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa, vaikkakin elämä on tällä hetkellä yhtä hullun myllyä. Arjen pikku iloina mainittakoon kaksi ystäväpiirin ihanaa pientä ihmisen alkua, jotka vihdoin ja viimein ilahduttavat meitä läsnäolollaan. Vaikka omaa elämää katsellessa kuvittelee olevansa niin keskeneräisessä kaaoksessa, tulee väistämättä jo melkeinpä aikuinen olo, kun niin usea läheinen elää omaa pientä perhe-elämäänsä. Oma energia on tuhlautunut hyvin pitkälti tämän oman arjen pyörittämiseen, monta kertaa on blogi käynyt mielessä, vaan eipä ole löytynyt riittävästi viitseliäisyyttä kaiken sen soheltamisen lomassa. Tämän illan ajattelin uhrata vihdoin ja viimein tälle blogimaailmalle, joten pidemmittä puheitta ryntään nyt lukemaan kaikki ne rästiin jääneet postaukset.

 

Heikko henki vielä pihisee

Pitäsköhän tässä vaiheessa jo vähän hävetä, kun tämä postaustahti on suorastan tyrehtynyt. Kaikki aika uppoaa töiden lisäksi Ruutin koulutukseen, koirien liikutukseen ja oikeastaan se vähäinen mitä jäljelle jää, kuluu aika nopeasti sosiaalisiin kanssakäymisiin. Viime aikoina on ihasteltu vastasyntynyttä pikku poikaa, kuinka ihmeellinen pieni käärö voikaan olla. Kohta ei tarvi onneksi tapella ja jonottaa sylivuoroista, kun saadaan toinenkin nyytti lellittäväksi. Näissä merkeissä vietimmekin jokin aika sitten jälleen aivan ihanat baby showerit, joissa taas muisti selkeästi miksi sitä rakastaakaan ruokaa. Tuleva kuukusi tulee olemaan tätäkin huomattavasti hektisempi, joten postausten massailmestymistä lienee turha odotella. Kalenteri (jonka vihdoin sain, kiitos Niinalle!) on nyt puskettu täyteen sitä, tätä ja tuota - eli toisin sanoen Ruutin pelastuskoiran ura polkaistaan käyntiin varsin vauhdikkaasti.

Tässä blogin hiljaiselon salakavalassa venymisessä toi rottisriiviökin on kaksinkertaistanut kokona ja painonsa. Riemu on pikkuhiljaa tajunnut karmivan todellisuuden, jossa Ruutista tulee voimakas ja iso. Illalla molemmat nukkuvat omissa pedeissään, mutta melkeinpä joka yö Ruuti päättääkin haluta juuri sen kopan, jossa Riemu nukkuu. Ja näin tapahtuu, Riemu vaihtaa kiltisti siihen joka ei Ruudille kelvannutkan.

Mihin kaikki tää aika katos?

Tässä sitä nyt ihmetellään mihin se loma oikein kului, kun jäljellä on enää vaivainen viikko. Nojoo, aika paljon aikaa on saanut uppoamaan noihin karvaturreihin, ja siinä sivussa niihin sosiaalisiin kanssakäymisiinkin. Viime yönä on nukuttu ruhtinaalliset kolme tuntia ja heti aamusta onkin sitten pakattu kimpsut, kampsut ja koirat autoon. Vaikka päivä lähti käyntiin jälleen toiminnantäyteisesti, alkaa silmäluomet tuntua raskailta juuri sillä kriittisellä hetkellä, kun päätät pyhittää hetken juuri tämän tekstin suoltamiselle. Ehkäpä siis jätän tämän vain tähän, ja palaan asiaan hieman otollisemmalla hetkellä.

Ylloleva kuva on Samun ottama, samaisen linkin takaa löytyy muutama muukin otos meidän yöttömästä yöstä. 

Ei voi kauhalla ottaa, jos on lusikalla annettu

Tämäkin aamu käynnistyi terassilla siiliä katsellessa ja toivoessa, että olisinpa minäkin siili. Tai no, olisinpa juuri tuo siili. Se siili, joka jälleen yrittää sinnikkäästi kipittää aidan raoista meidän puolelle. Riemu kiristelee hampaitaan ja työntää hurjan purukalustonsa siilin nähtäväksi aina kun se tulee liian lähelle. Siinä se kuitenkin taas odottelee oikeaa hetkeä, jolloin se vipeltää varmana kohti määränpäätä. Samaan aikaan minä suojaudun elämältä kypärä päässä ja nyrpein ilmein, sillä en toiveista huolimatta ole siili yhtään sen enempää kuin eilenkään. 

Päivä alkoi kyllä ihan mukavasti, kunnes hiukset töröttäen heräsin siihen todellisuuteen, jossa hammasröntgen alkoi 10:20 - tässä vaiheessa kello oli tietysti peruuttamattomasti jo 10:30. Hankin unohdetun ajan suuren tahdon taistelun ja vitkuttelun seurauksena, samalla kun kuukaudet juoksivat eteenpäin ja käytin aikani lähillä kuumeisesti mietiskellen juurihoidon todennäköisyyttä. Vai repiiköhän ne sittenkin vaan sen hampaan pois. No, aikoivat repiä pois jokaisen viisaudenhampaan, mikä tarkoittaa neljää hammasta ja pilliruokintaa, hyrr.. 

Tässä sitä taas istutaan ja mietitään, miten ihminen voikaan olla näin saamaton. Koska kyseessä ei ole yksittäistapaus, mainittakoon että tuota siiliä katsellessa poltin tupakkaa. Keittiön pöydällä odottelee kuntosalin kuukausimaksu, enkä ole nenääni siellä näyttänyt kyseisen kuukauden aikana kertaakaan. 30 euroa on ihan hyvä summa maksaa siitä, että istuu kotona ja aikoo tehdä, muttei kuitenkaan ikinä saa aikaseksi. Joka päivä pieni pääni listaa asioita, joita pitäisi tehdä. Asioiden hoitaminen vaatii kuitenkin aina sen vuoren kokoisen NYT -puuskan, joka taas kestää ohikiitävän hetken - eikä tule ihan heti uudelleen. Eniten tämä pitää paikkansa kaikissa elämäntaparemonteissa, joissa ensiksi pyhästi luvataan ja seuraavassa vaiheessa vähemmän pyhästi epäonnistutaan. 

Nyt on hyvä hetki huomata, miltä näyttää - noh, kuulostaa - saamattomuus. Siispä tämän aamuisen tuskastumisen ja tämän avautumisen pohjalta lupaan taas ryhdistäytyä ja pysyä ryhdistäytyneenä niin kauan, kun sitä kestää. Aion laittaa koneen pois, vetää peiton korville ja kerätä voimia tähän tulevaan koitokseen. Ja sitten aloitan. Kohtaloa uhmaten aion raahata kitisevän ja vastustelevan minäni salille ja tulla kotiin kyykkimään kakkakikkareet takapihalta. Ensi kerralla ei sitten tarvi kummipojan ihmetellä, kuka meillä kakkaa pihalle. Kaiken tämän jälkeen teen terveellistä ruokaa ja ylistän omaa toimeliaisuuttani. Ehkä voisin vihdoin hakea kaupasta niitä imurinpusseja ja lopettaa tämän päivän siivouksella. Siis ehkä. Tätä pitää ainakin harkita!

Nappisilmä

Kuvissa on pieni suloinen pallero, joka näyttää rauhalliselta ja kömpelöltä. Kömpelö se kyllä onkin, mutta siihen se jää. Ruuti on täysin nimensä mukainen riiviö, jolla energiaa riittää. Taisteluhalu näyttäis olevan ihan omaa luokkaansa, kaikkia leluja (noh, ei tarvi välttämättä olla edes lelu) riepotellaan ja revitään erittäin suurella mielenkiinnolla. Pikkuhiljaa alkaa olla enemmän ja enemmän yhden ihmisen koira, mutta ainakin vielä on sen verran ahne, että tekee ruuan eteen mitä tahansa - pyysi sitä kuka vaan. Pennun touhuja seuratessa vahvistuu käsitys sanonnasta "intoa on enemmän kun älyä", kun tyyppi juoksee kaasu pohjassa päin seinää.

Hiljaisuuden syy on tuhinaa ja vesivahinkoja

Meidän taloutemme on nyt rantautunut maailman ihastuttavin tyyppi, Ruuti. Kaikki aika on uponnut pennun kanssa touhuamiseen ja sen ihasteluun. Ruuti osoittautui luonteensa puolesta unelmien täyttymykseksi. Koira on vilkas ja rohkea, joka paikkaan mennään reippaasti ja häntä heiluen. Oudotkin ihmiset on ihan parhaita, ja jokainen pennun tavannut ennakkoluuloinen onkin joutunut pyörtämään sanansa tappajakoirasta. Koiraa hakiessa pentu nukkui koko 8 tuntisen kotimatkan, pysähdyksissä kävi pissalla ja sitten jatkettiin taas unia. Nukkuminen ja autoilu ovat edelleen suuressa yhteydessä toisiinsa, sillä nappulan lamppu sammuu välittömästi autoon päästyään, ihan sama kuinka virkeänä sen sinne vie. 

Tulevat viikot ja oikeastaan kuukaudetkin tulevat olemaan varsin koirantäyteisiä, sillä pennun sosalistamiseen ja kasvatukseen saa kyllä aikaa käytettyä. Kalenterissa vilahtelee sen sosiaalistamisen lisäksi mukava kasa hakutreenejä, tottis seminaari ja kiinostavia kursseja. Riemu on innoissaan leikkikaverista, joka on otettu vastaan todella hienosti. Itse olen kuukauden ajan lomalla, joten yritän tässä sivussa ryhdistäytyä myös tällä blogirintamalla, heh..

Baby Shower

Eilinen päivä meni aikalailla kokonaisuudessaan otsikon jo paljastamissa merkeissä. Perjantaina olimme tyttöjen kanssa viimeistelemässä paikkaa ja koristeluja, kyllä mukavassa seurassa valmistuu viirit ja kortit alta aikayksikön. Itse ilta oli hyvin pitkälti syömistä, rentoutumista ja maailman menosta pohdintaa. Juhlakalu aloitti iltansa niska- ja jalkahieronnalla, joka ilmeisesti onnistui, koska hierottava nukahti nojatuoliin. Itse hiiviskelin kotiin aamuneljältä, mikä on jo itsessään melkoinen saavutus. Yleensä oma peti vetää puoleensa jo paljon aiemmin, mutta ilmeisesti tarpeeksi hyvät keskustelut pitävät viretason ylhäällä huomattavasti pitempään. Kiitokset vielä tytöille ihanasta illasta ja seurasta! 

'

   

Kauniin kodin illuusio

 

Naureskelin koneella kuvia katsellessa, että kylläpä oikeilla kuvakulmilla ja rajauksilla saa paljon aikaan. Olin vihdoin ja viimein näpsinyt kuvia kodistamme, nyt kun muutto on vain kaukainen muisto. Näitä kuvia selatessa päätin postata myöhemmin kuvia meidän arkisesta kodista, siis siitä vähän karummasta todellisuudesta. Koiran leluja lattia tulvillaan, karvoja joka paikassa ja muutenkin siellä täällä satunnaisia tavaroita. Takaoven eteen kantautuu koiran mukana sievä hiekkakenttä, eikä tiskikoneettomassa taloudessa aina saa ylläpidettyä sitä täydellistä keittiötäkään - kyllä siellä tiskipöydällä välillä komeilee sievä pino astioita tiskaaja odottelemassa. Ei siis lainkaan harmooninen ja virheetön ympäristö, mikä on hyvin helppo kuvissa luoda. Tässä siis muutamia yksityiskohtaisia otoksia, joiden perusteella täällä voisi olla jopa ihan sievää. Vaan kun ei aina ole, sen puolen esittelen sitten myöhemmin omana postauksenaan. 

Pienen pieniä mustaruskeita

Kuvat vanhemmista lainattu netistä, vasemmalla isä (© Munanis) ja oikealla pentueen emä (© alweiler.eu)

Kuten jo vähän ajattelinkin, sorrun paljastamaan kaiken pennusta jo ennen kotiutumista. Noh, tässä sitä kuitenkin väännetään silmät väsymyksestä lupaten. Kuten kuvasta ehkä tunnistittekin, kyseessä on rottweiler. Rodun mainitessa joka toinen reaktio on ollut kutakuinkin "tappajakoiran" ja "verikoiran" välimaastossa, onneksi mukaan on mahtunut myös puhdasta mielenkiintoa ja innostusta. Täydet kymmenen pistettä täytyy kuitenkin antaa ihanalle ystävälleni, joka suuren alkujärkytyksen jälkeen tuli kertomaan, että oli googlannut rotua ja tullut siihen tulokseen, ettei koira varmasti tule olemaan Ronjaa kummempi, maineestaan huolimatta. Eli vieraat on tervetulleita jatkossakin, ette joudu syödyksi.

Pentujakin on kuvista jo ihasteltu, on nuo eläinvauvat kyllä suloisia! Itse olen uhrannut tunnollisena aikaa piireihin soluttautumiselle, jonka kautta olen saanut jalkaa oven väliin harrastusten suhteen, sekä tietysti tavannut upeita tyyppejä ja vielä upeampia koiria. Pennun tulon suhteen kaikki alkaakin olla jo aikalailla mallillaan, enää täytyy hoitaa se vaikein osuus, odotus. Nimi tässä ehti tosin muuttua nopeasti Naomista Ruudiksi, kun joku onneton lausui nimen "Namina". Juu ei.

Boheemi lettikampaus

Päätimpä pläjäyttää tämän vahingossa syntyneen kampausvinkin tänne. Kampaus lähtee liikkeelle ponnarista, joka sitten letitetään ihan tavalliseen tapaan. Itse nypin lettiä löysemmäksi, jotta siitä tulee mahdollisimman paksu. Kun tämä on tehty, aletaan vetämään ohuita silmukoita irti letistä koko letin pituudelta. 

Tämä syntyi alunperin siitä, kun lettiä löysyttäessä nykäisin vahingossa silmukan yhteen kohtaan. No, onneksi se onnistui pelastaa nyppimällä samanlainen törsötys joka kohtaan. Tästä jatkojalostin sitten nutturan, joka syntyy siis niinkin yksinkertaisesti kuin pyörittämällä letti päälaelle. Sen saa kiinnitettyä napakasti ihan muutamallakin pinnillä - ja kampaus valmis. Itse tosin jätän kampauksen monesti tuohon lettivaiheeseen, on niin rento ja mukava vaihtelu sille perinteiselle letille. Mitä mieltä te olette? Ainakin nopea ja helppo!

When one journey ends another begins

Tämä on tällanen pakollinen kyllä, olemme vielä elossa ja kyllä, täällä on vielä elämääkin -postaus, jonka tarkoituksena on poistaa huono omatunto tästä totaalisesta hiljaisuudesta. Tällä kertaa en voi epätoivoisesti sysätä kaikkea kiireen piikkiin, aikaa ois kyllä ollu vaikka millä mitalla. Jostain syystä pää lyö tyhjää, enkä ole viitsinyt väkisin vääntää edes sitä jotain. Talven lopullista loppua täällä odotellaan kuin kuuta nousevaa, tarkoituksena ois nimittäin nykäistä pihalle aidat heti kun maa on tarpeeksi sula. 

Tekstin otsikko paljastaakin meidän ainoan - ja täten luonnollisesti myös suurimman - uutisen. Kyllä, meille tulee kesällä uusi laumanjäsen paikkaamaan Ronjan jättämää aukkoa. Tämä kyseinen riipiö syntyi neljä päivää sitten, ja Suomeen se saapuukin jo kesäkuun alulla. Edessä on rodunvaihto, sillä koiruus ei ole tällä kertaa saksanpaimenkoira, eikä edes paimenkoira. Oma kesälomani alkaa juuri pennun kotiutumisen aikoihin, joten saan uhrata kaiken vapaa-aikani kusilammikoille ja huonosti nukutuille öille, mikäs sen helpompi tapa rentoutua! Toisaalta tuo aiemmin mainitsemani pihan aitaus tekee sisäsiisteyskoulutuksesta aivan toisenlaista kuin kerrostalossa asuessa, on se pentu sitten helppo sysätä suoraan takaovesta nurtsille. Lajin helppous viehättää, vai miten se meni?

Nimestä ollaan käyty tiukkoja vääntöjä, sillä omat ennakkosuosikkini Ruuti ja Tyyne ammuttiin alas sillä samaisella sekunnilla, kun ne suustani sylkäisin. Niimpä nimeksi taitaa jäädä Naomi, kun en keksinyt ainoatakaan hyväksynnän saanutta nimeä. Jostain syystä en halunnut narttua, jonka nimi on Rambo. Niin miksiköhän? 

Dog Photography

Ennen Ronjan lopetusta halusin otattaa niin sanotut viimeiset kuvat tylleröstä, ja nyt sain loputkin niistä käsiini. Tässäpä osa niistä, kuvista mitä kaunein kiitos Anniina Ronkaiselle - itse olen erittäin tyytyväinen otoksiin! Jouduin valkkaamaan kuvia ties kuinka kauan, oli sen verran suuri valinnanvaikeus.. Mitäs te pidätte?

Herkkä, herkempi, erityisherkkä (haaste)

Sain hauskan herkkyyttä koskevan haasteen Tanialta, ja tässäpä se nyt sitten olis kokonaisuudessaan. Silmät on nyt kyllä niin ristissä, etten jaksa enään oikolukea tekstiä vaan juoksen suoraan petiin.

Seuraavaksi vastaan väittämiin, jotka antavat suuntaa selvittämään löytyykö ominaisuus minulta. Testi oli ihan hyvä, mutta toisaalta oleellisinta ei silti ole iskeä mitään leimaa otsaan, vaan lähinnä oppia tuntemaan itseä vähän paremmin, sekä arvostamaan omaa herkkyyttään joka on ennen kaikkea vahvuus. Herkkyystesti täällä. - Tania

Huomenna tiedossa pläjäys tämän sortin kuvamateriaalia

1. Huomaan helposti yksityiskohdat ja vivahteet ympäristöstäni

Kyllä ja ei. Toisinaan huomio on ei-ehkä-niin-olennaisessa - jopa ihan rasittavuuteen asti. Vastapainona taas joskus tulee tilanteita, jolloin ne pikku yksityiskohdat jää kokonaan huomiotta.

2. Muiden mielialat vaikuttavat minuun

Kyllä! Tämä näkyy eniten ehkä kaverisuhteissa ja työssä. Positiivinen palaute tai tunnelma nostaa välittömästi omaakin mielialaa, kun taas ne ikävemmät asiat vetävät liiankin helposti myös oman suun mutruun.

3. Olen yleensä hyvin herkkä kivulle

Monissa tapauksissa kyllä. Esimerkiksi hieronnan koen osittain epämukavaksi kivun takia, kiemurtelun ja kokoaikaisen ruikutuksen takia olenkin todella miellyttävä hierottava.

4. Kiireisenä päivänä huomaan tarvitsevani vetäytymistä lepäämään, pimennettyyn huoneeseen tai johonkin, missä saan olla rauhassa ja ilman ärsykkeitä

Kyllä. Oikeastaan tuo ei koske pelkästään kiirettä, hakeudun aikalailla päivittäin omaan rauhaani, sammutan valot ja kääräsen itseni peiton nurkkaan.

5. Olen erityisen herkkä kofeiinin vaikutuksille

Nooup. Kahviakaan en juo enää, koska se on a) järkyttävän makuista ja b) sillä ei ole huomattavaa piristävää vaikutusta minuun.

6. Rasitun helposti voimakkaista ärsykkeistä kuten kirkkaista valoista, voimakkaista tuoksuista, karkeista kankaista iholla tai läheltä kuuluvasta sireenin äänestä

Toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän, en kuitenkaan tavallista herkemmin.

7. Minulla on rikas ja monimuotoinen sisäinen elämä (Helin lisäys: kuten vilkas mielikuvitus ja taipumus pohdiskella paljon)

Tähän kissankokoisilla kirjaimilla TOTTA. Jään pohtimaan pienimpiäkin asioita, ja pääni sisällä on vähän väliä meneillään joku prosessi. Mielikuvitusta ei puutu kyllä sitten yhtään, vähempikin riittäis..

8. Minulle tulee epämukava olo kovista äänistä

Eipä oikeastaan, en erityisemmin nauti kamalasta hälinästä ja melusta, mutta harvoin se kyllä tekee oloa epämukavaksi.

9. Liikutun syvästi taiteesta tai musiikista

Musiikki kyllä koskettaa ja koenkin sen monesti hyvin terapeuttisena. Taide ei ehkä niinkään, en muista kovinkaan montaa kertaa, jolloin taide olisi ollut mielestäni jotain niin pysäyttävää, että se olisi aiheuttanut vaikkapa fyysisiä tuntemuksia. 

10. Olen hyvin tunnollinen

En kyllä ole, ei vaikka miltä kantilta yrittää katsoa.

11. Säikähdän helposti

Kyllä.. Tähän vielä kivana lisänä se kiljumisen jalo taito, joka kyllä kajahtaa ilmoille pienimmästäkin säikähdyksestä. Töissä olen onnistunut pari kertaa säikäyttämään kirkumisellani pari raukkaa sivullista, jotka ovat hiippailleet eteeni pahaa aavistamattomina pimeästä portaikosta.

12. Hermostun jos minun täytyy tehdä paljon asioita lyhyessä ajassa

Riippuu vähän asian tärkeellisyydestä. Aikataulujen kanssa olen näin muutenkin todella surkea. Jätän asioita roikkumaan, ja joudun paniikkiin niiden kanssa juuri ennen deadlinea.

13. Kun ihmiset kokevat epämukavuutta fyysisessä ympäristössä, huomaan helposti mitä tulee tehdä jotta olisi viihtyisämpää (esim. muuttaa valaistusta tai istuimia)

Enpä kyllä.

14. Ärsyynnyn kun ihmiset yrittävät saada minua tekemään liian monia asioita kerralla

Kyllä.

15. Yritän kovasti välttää virheitä tai asioiden unohtamista

Nojoo, yritys on kyllä hyvä, mutta varsinkin asioiden unohtelussa olen aika mestari. Varsinkin jos on monta rautaa tulessa, tuntuu että yks jos toinenkin asia unohtuu.

16. Pyrin aktiivisesti välttämään väkivaltaisia elokuvia ja tv-ohjelmia

On joitain asioita, joista pidän itseni tietoisesti erossa, sillä ne herättävät liikaa ajatuksia ja saavat mielikuvituksen valloilleen.

17. Tulen epämiellyttävän virittyneeksi kun paljon asioita tapahtuu ympärilläni

Ei kyllä kuvaa minua.

18. Kova nälkä aiheuttaa minulle voimakkaan reaktion, haittaa keskittymistä tai mielialaa

No kenelläpä nyt ei ;)

19. Muutokset elämässäni sekoittavat minua

Kyllä! Pyrin pitämään paketin mahdollisimman rutiininomaisena, ja siksi tutusta irtautuminen on joskus tosi suuri kynnys. Tietyissä asioissa löytyy kyllä spontaaniutta, joka taas ajaa tekemään päätöksiä ilman ylipitkää vaihtoehtojen pyörittelyä ja pohdintaa.

20. Huomaan ja nautin hienovaraisista tuoksuista, mauista, äänistä ja taideteoksista

Enpä mitenkään tavallista herkemmin.

21. Pidän tärkeänä järjestää elämäni siten, että vältän mullistavia ja kuormittavia tilanteita

Kyllä. Välttelen oikein mielelläni kaikenlaisia konflitkeja, mikäli asia on minusta kiinni. 

22. Kun joudun kilpailemaan tai suoritustani tarkkaillaan, tulen niin hermostuneeksi tai alan täristä, että suoriudun paljon huonommin kuin normaalisti

Vihaan hetkiä, jolloin joudun olemaan huomion keskipisteenä. Olo menee hyvin epämukavaksi, jos tiedän ihmisten tuijottavan ja tarkkailevan. En tiedä, vaikuttaako tämä suoriutumiseen, mutta ainakin se vaikeuttaa sitä.

23. Kun olin lapsi, vanhempani tai opettajani pitivät minua herkkänä tai ujona

Vanhempani tuskin, kotona ja tuttujen ihmisten ympäröimänä olen kyllä ollut sosiaalinen. Mutta muutoin kyllä on varmasti ollut se ujon leima otsassa. 

Haastan mukaan teidät kaikki, koska olen niin poikki, etten kyllä taatusti ala linkittämään enää yhtään mitään :D

Mitä tänne kuuluu?

Nyt on viimeisen kolmen päivän sisään puskettu Ronjan lopetus ja muutto, pikkuhiljaa alkaakin jo tuntua että kaikki mehut on käytetty. Tässä alkaa olla aikalailla seuraavan puolen vuoden stressikiintiö täynnä, jos multa kysytään. Torstai, eli siis se The Päivä meni kyllä omalta osalta sängyssä vollottaen, illalla silmistä olikin sitten jäljellä vain säälittävästi tihrustavat viirut. Muutto sai onneksi omat ajatukset muualle, mutta eilen vanhemmilta kotiutunut Riemu kaipailee kaveriaan selvin merkein. Tänään päivällä se suostui vihdoin taas koskemaan ruokaansa ja vinkuminenkin on rauhottunut nyt iltaa kohden. Edelleen se autoon hypätessä lyö korvat luimuun ja heiluttaa häntää vimmatusti, niinkuin se tekee aina tervehtiessään. Kun Ronjaa ei näy, se tarkistaa vielä paikat varmuuden vuoksi. Asunto on oudon hiljainen, kun ei kuulu enää koirien keskinäistä leikin ääntä. Riemu taas tassuttelee perässä kokoajan. Vähän jo hirvittää, miten käy nyt Riemun yksinolojen kanssa, kun noin perskärpäseksi alkoi. 

Muutto sujui todella mutkattomasti ja suuri kiitos kuuluukin ihanalle ystävälle, joka oli apuna laittamassa paikkoja kuntoon. Itse asunto on niin ihana ja valoisa. Takapiha on mukavan suojaisa ja tilaa on kyllä huomattavasti edellistä enemmän. Koska edellinen asunto oli tällaisen hamstraajan painajainen, nyt iloitaan niinkin pienestä, kuin kaappien ja säilytystilan määrästä. Niin ja näitä nykyisiä lenkkimaastoja ei voi edes verrata keskustan betoniviidakkoon! Pihapiirissä vilisee koiria enempi kuin ihmisiä, ja nytkin taustalla kuuluu vaimea haukkuminen jostain asunnosta. Toistaiseksi Riemu ei ole keksinyt takaisin haukkumisen iloa - ja nyt on kyllä pakko koputtaa puuta.  Meidän elämä jatkuu nyt omalla painollaan uudessa kodissa ja uudella kokoonpanolla. Päivä kerrallaan. Niin ja lämpimät kiitokset kaikille muistaneille, pyrin vastaamaan edellisen postauksen kommenteihin piakkoin!